perjantai 7. heinäkuuta 2017

Kesälukumaraton osa 2 - koonti

©Hanna/Hannan kirjokansi

Aika on kulunut nopeasti: meinasin jopa unohtaa, että vuoden toinen kesälukumaraton on jo tällä viikolla. Tätä maratonia emännöi Kirjan jos toisenkin-blogin Jane. Ironisesti kesäloman jälkeen minuun iski heti flunssa, joten olen nyt vuoteen omana - aion kuitenkin osallistua maratoniin. Otan rauhallisesti ja luen sen verran kuin voimani sallivat - jos en jaksa, niin en jaksa.

Aloitan maratoonaamisen jo tänään, sillä minulla on tällä hetkellä sen verran hyvä olo, että jaksan keskittyä lukemiseen ainakin jonkin aikaa. En taaskaan ole suunnitellut lukemisiani sen kummemmin, mutta pinossani on alustavasti neljä kirjaa: yksi on heinäkuun kimppalukuprojektia varten, yksi elämäni ensimmäiseen klassikkohaasteeseen ja kaksi on kirjastolainoja. Tavoistani poiketen  pinoni koostuu enimmäkseen tiiliskivistä, eikä mukana ole yhtäkään sarjakuvaa. Jos kuitenkin väsyn pitkäjänteiseen lukemiseen, aion napata hyllyistäni sarjakuvia, #hyllynlämmittäjä-haasteen kirjoja tai jonkun opuksen lapsuudestani. Alla lista valitsemistani teoksista:
  • Svetlana Aleksijevitš: Sodalla ei ole naisen kasvoja
  • Alan Bradley: Hopeisen hummerihaarukan tapaus
  • Aino Kallas: Sudenmorsian
  • Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo

Aloitan rupeamani joskus puolenpäivän aikaan tai jonkin verran sen jälkeen. Näin puolikuntoisena en usko, että onnistuisin lukemaan ennätysmäärää sivuja. Hakuna matata-asenne on siis erityisen hyödyllinen tällä kertaa, mitä tulee maratonin sivusaldoon. Sudenmorsiamen saan todennäköisesti luetuksi loppuun, mutta muista en osaa sanoa, onnistunko - vain aika sen näyttää. Päivittelen etenemistäni jossain määrin myös Facebookissa sekä Twitterissä.

*****

Klo 12:30 - Ihmissusiballadia räkänokalle

Tättärätää! Kesän toinen lukumaraton alkaa osaltani nyt! Päätin tehdä kevyen aloituksen ja valita sen ainoan pinostani löytyvän alle 100-sivuisen kirjan eli Aino Kallaksen Sudenmorsiamen. Teos on kiinnostanut minua yläasteikäisestä asti, mutta vasta tämän kuun tuleva klassikkohaaste sai minut hankkimaan kirjan itselleni. Saa nähdä, millaiseksi tarina osoittautuu... Nenäliinat (vuotavan nenän varalle) sekä maratonherkut ovat käden ulottuvilla.

Klo 17:00 - Matka Unohdettujen kirjojen hautausmaalle

Sudenmorsian osoittautui vähäisestä sivumäärästään huolimatta teokseksi, jota ei noin vain ahmaista kertaheitolla: sen kieli on vanhaa ja tunnelmallisuus niin vahvaa, että maltillinen tahti on paras tapa nauttia siitä. Kirja ei tarjonnut juonellisesti suuria yllätyksiä, mutta teki minuun silti suuren vaikutuksen kauniilla kielellään.
Jatkoin 1600-luvun Virosta 1940-luvun Espanjaan Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjon myötä. Romaani kietoi minut otteeseensa ensimmäisistä sanoistaan lähtien ja silmäni ovat kiitäneet pitkin kirjan sivuja. Erityiseksi teoksen tekee siitä huokuva rakkaus kirjallisuuteen - Ruiz Zafón on onnistunut pukemaan monia ajatuksiani sanoiksi, mitä tulee kirjoihin.
Muuten oloni on hyvä, mutta tunnen väsymystä siitäkin huolimatta, että olen nukkunut viime yönä reilusti. Siirsin Tuulen varjon äskettäin sivuun, sillä kaipasin vaihtelua ja aloitin Bradleyn Flavia-sarjan kolmannen osan.

Sivuja luettuna: 246.

Klo 20:45 - Torkkumista, dekkaria sekä runosarjakuvaa

Lukeminen on sujunut hyvissä merkeissä, vaikka huomaakin minun olevan toipilas: minun oli torkuttava parisenkymmentä minuuttia sohvalla jaksaakseni taas uppoutua kirjojen maailmaan. Tiedoksenne: minä nukun päiväunia vain erittäin univelkaisena tai sairaana, en koskaan muulloin. En edes lapsena suostunut nukkumaan päiväunia, vaikka alkuun vanhempani yrittivät minua sellaisille tavoille opettaa.
Mutta takaisin lukumaratoniin! Flavia de Luce-sarjan kolmas osa ei ole tuottanut minulle pettymystä - tosin sain odotella tovin, että Dogger astuisi tarinaan mukaan. :D Aivoni eivät kuitenkaan vaikuta jaksavan tähän hätään keskittyä yhteen teokseen reilua sataa sivua kauempaa kerrallaan, joten ajattelin silmäillä sarjakuvakokoelmaani. Eilisen Eino Leinon päivän kunniaksi valitsin sarjakuvaversion hänen Helkavirsiä-kokoelmastaan. Leinon tuotanto on minulle tuttua vain yksittäisten runojen kautta, joten perehdyn mielenkiinnolla yhteen hänen kokoelmistaan yhden lempityylilajini eli sarjakuvan kautta. Kokonaisuus oli erittäin kiehtova ja sai minut kiinnostumaan alkuperäisestä runokokoelmasta.
Aloitan nyt romaanin Sodalla ei ole naisen kasvoja.

Sivuja luettuna: 408.

Klo 22:30 - Laiskiainen lähtee vetämään zetaa

Saatuani Helkavirsiä-sarjakuvan luetuksi keskittymiseni herpaantui useammasta syystä - yksi niistä oli päiväunista huolimatta kehoani kalvava väsymys. Rupesin selailemaan somen ihmeellistä maailmaa, erityisesti muiden maratoonaajien suorituksia. Maltoin kuitenkin aloittaa viimeisen maratonpinostani löytyvän teoksen, johon en ollut kajonnut. En ole lukenut Aleksijevitšilta aikaisemmin mitään, mutta mielenkiintoni hänen tuotantoaan kohtaan on herännyt lukuisten Tšernobylista nousee rukous-teosta kehuvien blogitekstien myötä. Sodalla ei ole naisen kasvoja-teoksen aihe kiehtoo minua suuresti, joten liityin aikoinaan kirjastojen pitkään varausjonoon.
Teos on hyvin kiinnostava eikä vähiten siksi, että tarina koostuu oikeasti sodan kokeneiden naisten kertomuksista. Vaikka olen vasta melko alussa, en ihmettele yhtään, miksi meni niin kauan, että teos ylipäätään on saatu julkaistuksi.
Nyt silmäni eivät meinaa kuitenkaan enää millään pysyä auki, joten lähden tutimaan - ehdinpähän lukea enemmän huomisen puolella. Hyvää yötä!

Sivuja luettuna: 452.

Klo 10:45 - Loppurutistus

Tuli nukuttua kunnon yöunet - olen ollut hereillä puolitoista tuntia. Nappasin heti noustuani käsiini Bradleyn teoksen, sillä se on tyyliltään sopivan kevyttä lukemista aamuaivoille. Toinen kissoistani hyppäsi syliini heti, kun istahdin sohvalle, joten seurakin on olut mitä mainiointa. Hopeisen hummerihaarukan tapauksen mysteeri on nyt paljastunut kokonaisuudessaan ja aivonystyräni yrittävät selvitellä tapahtumien ketjua.
Pitääkseni pienen vaihtelupaussin jatkoin taas hiukan Sodalla ei ole naisen kasvoja-teoksen lukemista. Todennäköisesti palaan taas Flavian pariin, mutten ole varma, tuleeko se olemaan ainoa kirja, jota luen maratonin viimeiset hetket.

Sivuja luettuna: 513.

Klo 12:45 - Maaliviiva on ylitetty

Oma urakkani päättyi varttitunti sitten. Jatkoin loppuun asti Flavia de Lucen seurassa, sillä en malttanut vaihtaa kesken kaiken toiseen kirjaan. Kemiasta kiinnostunut harrastelijaetsivä on edelleen kerrassaan mahtava persoona, teoksen arvoitus vaikuttaa kiinnostavalta ja mukana on aiemmista osista tutuksi tullutta, sarkastista huumoria, josta pidän suuresti.

Maratonin lukemisto:
Aino Kallas: Sudenmorsian, 96 sivua (luettu loppuun)
Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo, 105 sivua
Alan Bradley: Hopeisen hummerihaarukan tapaus, 224 sivua
Petri Hiltunen, Kristian Huitula, Katariina Katla ym: Eino Leinon Helkavirsiä, 96 sivua (luettu loppuun)
Svetlana Aleksijevitš: Sodalla ei ole naisen kasvoja, 44 sivua

Sivuja luettu yhteensä: 565

En olisi osannut etukäteen arvata, että saisin näinkin paljon sivuja luetuksi, ottaen huomioon puolikuntoisuuteni. Sain luetuksi kaikkia pinooni valitsemia kirjoja ja sisällytin mukaan myös yhden ylimääräisen teoksen. Vaikka flunssa vaikutti lukemiseeni ylimääräisen väsymyksen sekä keskittymisen herpaantumisen muodossa, pidin taudin hoitamisesta lepäilyn lisäksi tarinakuurilla.
Aion oman urakkani päättäneenä seurata vielä muiden maratoonajien urakoita
Sain myös vahvistuksen sille, että voin osallistua kesän kolmanteen ja viimeiseen lukumaratoniin puolentoista kuukauden päästä. Tällöin maratonia emännöi Oksan hyllyltä-blogin MarikaOksa.

Kiitos ja kumarrus!

torstai 6. heinäkuuta 2017

Grant Morrison: Batman and Son

©Hande
Grant Morrison: Batman and Son
DC Comics 2007

Ehdin lukea ensimmäisen kesälukumaratonin loppuvaiheessa vielä yhden ystävältäni lainaamista sarjakuvista. Pidin suuresti Morrison Arkham Asylumista, ja tiesin Batman and Son-tarinan sisällöstä joitakin hippusia, joten halusin perehtyä teokseen kokonaisuudessaan.

Yön ritari on selvittelemässä tapahtumaketjua, joka johtaa vääjäämättä Talia al Ghulin, Ra's al Ghulin tyttären luokse. Päästyään naisen jäljille tämä ilmoittaa, että heillä kahdella on yhteinen lapsi, Damian. Talia jättää pojan väkisin isänsä hoiviin, eikä Batmanin auta muu kuin yrittää koulia ekoterroristin kasvattamasta lapsesta itselleen sopivanlaisen apurin ja yrittää muodostaa toimivaa isä-poika-suhdetta tämän kanssa.

Sarjakuvan tarina on mielestäni kiintoisa: ajatus siitä, että Bruce Waynella olisi biologinen lapsi, joka on vielä salamurhaajien killan johtohahmon kasvattama, on kutkuttava. Tosin, jos Talian väittämä Brucen isyydestä edes pitää paikkansa, Damian on saanut alkunsa, kun Talia huumasi Brucen tajuttomaksi muutamia vuosia aikaisemmin - Bruce siis raiskattiin. Minusta on kurjaa, että asia vain mainitaan ohimennen, minkä jälkeen sitä ei käsitellä enää ollenkaan. Jos asiaa ja tapahtuman vaikutusta Bruceen olisi käsitelty enemmän, tarina olisi ollut realistisempi, syvällisempi, inhimillisempi ja kiinnostavampi.

Teoksessa on periaatteessa neljä osiota: prologi, varsinaisen tarinan ensimmäinen osa, prologiin liittyvä välitarina, varsinaisen tarinan toinen osa sekä erillinen epilogi. Kaikki osiot ovat kuitenkin kietoutuneet toisiinsa juonen kautta. Päätarina oli suosikkini näistä kaikista selkeytensä ja kiinnostavan tarinansa ansiosta. Välitarina oli juonellisesti kiehtova, mutta toteutustapa vaikutti minusta hyvin oudolta: kuvituksen määrä oli minimaalista ja osion sivut olivat täynnä raskaalla fontilla kirjoitettua tekstiä - se vaikutti merkitsevästi kokemukseeni teoksesta. Epilogista en välittänyt ollenkaan- se oli liian irtonainen muuhun tarinaan nähden.

Sen sijaan kirjan taide miellytti silmääni: välitarinaa lukuunottamatta sarjakuvan on kuvittanut Andy Kubert, jonka kynästä ovat syntyneet myös Flashpointin sarjakuvaruudut. Hänen tyylinsä on selkeä ja hahmojen ulkonäkö on sentyyppinen, että voisin aivan hyvin kuvitella heidät sellaisiksi tosielämässäkin. Välitarinan visuaalisesta ilmeestä on vastannut John Van Fleet. Hänen kynäilynsä muistuttavat etäisesti Dave McKeanin taidetta Arkham Asylum-sarjakuvassa. Yleisilme oli hiukan outo, mutta se sopi hyvin tarinaan.

Batman and Sonin parasta antia oli erilaisten ihmissuhteiden käsittely. Sarjakuva kokonaisuudessaan olisi voinut olla toimivampi, mutta se sai minut pohdiskelemaan hahmojen välistä kemiaa, joten mielenkiintoni sarjakuvaa kohtaan säilyi hengissä loppuun asti - aiheen käsittelytapa oli sen verran moniulotteinen ja kiehtova. Vaikka Batman and Son ei ollut yhtä toimiva kokonaisuus kuin Arkham Asylum, viihdyin tarinan parissa hyvin ja aion perehtyä tulevaisuudessa Morrisonin tuotantoon lisää.

Arvosana: ✮✮✮½

P. S. Sarjakuva sopi Helmet-lukuhaasteen kohtaan 28: kirja kirjailijalta, jolta olet lukenut aiemmin vain yhden kirjan.

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Jan Guillou: Sillanrakentajat

©Hande
Jan Guillou: Sillanrakentajat
Like 2011

Olen ostanut Sillanrakentajat aikapäiviä sitten jostakin alennusmyynnistä. Se on jäänyt kuitenkin itsellenikin tuntemattomasta syystä pelkäksi hyllyni täytteeksi ennen tätä kesää. Yöpöydän kirjat-blogin Niina on lanseerannut pari kuukautta sitten Pride-viikon lukutempauksen, jossa pyritään lukemaan kirjallisuutta, joka liittyy seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöihin. Olen itse tällä hetkellä Dublinissa, joten asetin tavoitteekseni lukea edes yhden kirjan. Erään tutkimani kirjallisuuslistan mukaan Guilloun romaani sopii HBLT-teemaan, joten otin sen projektikseni ulkomaan matkastani huolimatta.

Sillanrakentajat aloittaa Suuri vuosisata-nimisen sarjan - ensimmäinen osa sijoittuu 1800-luvun lopulta vuoteen 1919. Sen keskiössä ovat köyhän, norjalaisen kalastajaperheen isättömäksi jääneet pojat: Lauritz, Oscar ja Sverre. Aurinko pilkistää kuitenkin harmaiden pilvien lomasta, sillä eräs hyväntekeväisyysjärjestö päättää rahoittaa pojille insinöörikoulutuksen Dresdenissä, kun sen hallituksen jäsen huomaa heidän lahjakkuutensa. Järjestön toiveena on, että pojat palaisivat valmistuttuaan rakentamaan Norjan rautatietä, mutta lopulta vain yksi heistä suorittaa kunniavelkansa. Samalla seurataan aikakauden tapahtumia maailman eri kolkissa useamman henkilön näkökulmasta.
"Työnjohto uskoi häneen, hevolivat antaneet hänelle koko radan suurimman, vaarallisimman ja vaikeimman työn. Hän tekisi itselleen oikeutta, maksaisi velkansa. Sitten hän olisi vapaa. Sillasta tulisi hänen suurtekonsa, hänen vastineensa Medusan kaulan katkaisemiselle."
Guillou on nähnyt selkeästi vaivaa romaanin maailman henkiin herättämiseksi: teoksella on monta tapahtumapaikkaa - Norja, Saksa ja itäinen Afrikka - joiden kulttuurit eroavat suuresti toisistaan. Kuten arvata saattaa, parikymmentä kirjassa käsiteltyä vuotta sisältävät kosolti historiallisia tapahtumia. Niitä käsitellään oivallisesti, puitteet ovat uskottavat ja pystyin kuvittelemaan mielessäni kaikki tarinan miljööt, tapahtumat ja ihmiset. Sain myös tietoa sellaisita aikakauden käännekohdista, joista en tiennyt entuudestaan mitään.

Romaanin lukuisat hahmot ovat inhimillisyydessään ja erilaisine taustoineen hyvin mielenkiintoisia. Henkilöiden moninaisuuden ansiosta tapahtumia oli helpompaa seurata ja käsitellä erilaisista näkökulmista ja hahmot, kuin myös heidän henkilökohtaiset vaiheensa heijastelevat hyvin 1900-luvun alun historiallisia käänteitä ja uusia ilmiöitä. He tuntuvat erittäin todellisilta, eikä kulunut kauan, kun huomasin kiintyneeni moneen heistä.

Minun ei tarvinnut lukea teosta kovin pitkälle, ennen kuin selvisi, miksi kirja löytyi HBLT-kirjallisuuden listalta: yksi tarinan hahmoista paljastuu homoseksuaaliksi, mutta jää asian paljastettuaan nopeasti paitsioon, ainakin sarjan ensimmäisessä osassa. Syy on kuitenkin ymmärrettävä: tarinaa kerrotaan mainitsemani hahmon läheisten näkökulmasta, ja homoseksuaalisuushan on ollut tuohon aikaan peräti rikos. Seksuaalivähemmistöön kuuluvan henkilön lähipiiriin kuuluvat eivät puhu asiasta lähestulkoon ollenkaan, koska häpeävät ja jopa halveksivat omaistaan tämän niin sanotun viallisuuden vuoksi. Kyseessä on siis täydellinen esimerkkikuvaus tuon ajan armottomasta asennoitumisesta seksuaalivähemmistöjä kohtaan.

Sillanrakentajat on romaani, joka piti mielenkiintoani yllä alusta loppuun saakka. Kiinnostavat hahmot, laajat näkökulmat sekä huolellinen taustatyö saivat minut innostumaan sarjan seuraavistakin osista. Tulen lukemaan ne tulevaisuudessa aivan varmasti.

Arvosana: ✮✮✮✮½

P. S. Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 26: sukutarina.

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä

©Hande
Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä
Bazar 2014

Tykästyin Flavia de Luceen sen verran paljon, että minun oli hankittava sarjan toinenkin osa itselleni - onnekseni löysin sen Huuto.netistä. Sain mahdollisuuden lukea kirjan loppuun ensimmäisen Kesälukumaratonin aikana. Olin aloittanut teoksen lukemisen jo aiemmin, mutta tapahtuman ansiosta minulle jäi aikaa keskittyä kirjaan.

Bishop's Laceyn rauha järkkyy jälleen, kun kylään saapuu kuuluisa marionettitaitelija avustajineen. He päättävät järjestää kaksi esitystä kylän seurakuntatalolla, mutta kaikki ei sujukaan suunnitelmien mukaisesti ja Flavia saa täysin odottamatta uuden mysteerin ratkaistavakseen. En viitsi kertoa tapauksesta sen tarkemmin, etten paljastaisi juonesta liikaa.
"Sinä olet epäluotettava, Flavia", hän sanoi. "Äärettömän epäluotettava."                                                                                       Tietysti olin! Se oli yksi niistä piirteistä, joista pidin itsessäni eniten.
Romaanissa keskitytään aiempaa enemmän Flavian kotikylän ja sen asukkaiden kuvailuun. Minusta on kiintoisaa saada lisätietoa tämän omalaatuisen tytön seikkailujen miljööstä sekä yhteisöstä, jonka osana hän elää. Samalla de Lucen perheen kuopuksen ratkaistavaksi päätyvä arvoitus tarjoaa oivallisen aivopähkinän kiinnostavuudellaan, monimutkaisuudellaan ja synkkyydellään. Minulla oli omia aavistuksiani mysteerin suhteen, mutta tällä kertaa en onnistunut punomaan aivan kaikkia lankoja yhteen ennen viimeisiä paljastuksia.

Teoksen tunnelmaan alkoi tosiaankin ilmestyä melko synkkiä piirteitä tarinan edetessä, mutta Piiraan maku makea-romaanistakin tuttu huumori kevensi sitä huomattavasti. Oloni oli lähes koko lukukokemuksen ajan kepeä ja rikosten ratkaisemisen lisäksi sain nauttia brittiläisestä maalaisidyllistä - jonka kliseiden kustannuksella Bradley leikittelee koko kirjan ajan, vaikkakin erittäin hyväntahtoisesti. Odotin myös innolla Flavian pisteliäitä kommentteja, ja sainkin runsaasti sitä, mitä tilasin.
"Ans tulla se Louie B:n Kuutamosnadi", minulla oli tapana murahtaa karhealla gangsteriäänellä lorvaillessani huoneeseen Feelyn harjoitellessa koskettimien ääressä. Hetken päästä nuotit lepattelivat lattialle ja minä juoksin minkä kintuistani pääsin raivostunut Feely kintereilläni.
Bradley ei ole suinkaan unohtanut hahmoja, jotka on esitellyt jo sarjan ensimmäisessä osassa. Luonnollisesti hurmaava myrkynkeittäjä Flavia loisti jälleen kerran pikkuvanhalla olemuksellaan ja kemian tietämyksellään, ja toinen suosikkini, Dogger, oli aivan yhtä ihana kuin sarjan aloitusosassakin. Nämä kaksi, kuin myös muutkin entuudestaan minulle tutut hahmot saivat lisää lihaa mielikuvitusluidensa ympärille ja paljastivat itsestään uusia puolia, jotka saivat minut kiinnostumaan heistä entistä enemmän.

Kuolema ei ole lasten leikkiä vei minut mukanaan aivan yhtä hyvin kuin Piiraan maku makeakin. Se sisälsi samanlaisen, oivallisen yhdistelmän myrskyä ja auringonpaistetta, minkä ansiosta dekkari sopii täydellisesti kesälukemiseksi. Lienee tarpeetonta sanoa, että jatkan sarjan lukemista - onneksi tajusin varata kolmannen osan kirjastosta!
Me olimme nukkeja kaikki, nukkeja joita liikutteli Jumala - tai kohtalo - tai kemia - miksi sitä sitten halusikin kutsua, ja meidät vedettiin käteen kuin hansikkaat ja meitä ohjailivat maailman Rupert Porsonit ja Mutt Wilmottit. 
Arvosana: ✮✮✮✮½

P. S. Teoksen lukemalla sain yliviivattua Helmet-lukuhaasteen kohdan 2: kirjablogissa kehuttu kirja.

torstai 22. kesäkuuta 2017

Brian Buccellato & Tom Taylor: Injustice - Gods Among Us Year Four Vol. 1 & 2

©Hande
Brian Buccellato & Tom Taylor: Injustice - Gods Among Us Year Four Vol. 1 & 2
DC Comics 2016

Siitä on puoli vuotta, kun luin viimeksi supersankareiden sisällissodan vaiheista. Olen onnistunut vihdoinkin haalimaan itselleni kummankin osan Injusticen neljännestä vuodesta. Koska luin Kesälukumaratonilla sarjakuvia, nappasin nämäkin teokset mukaan pinooni.

Batmanin separatistien voittokulku ei jatkunut kovin pitkään, vaan heidät on ajettu jälleen maanrakoon. Teräsmiehen metsästäessä pakkomielteisesti Yön ritaria Batmanin liittolaiset yrittävät toimia, tosin huonoin tuloksin. Epätoivoisena Gothamin sankari tarttuu hänelle tarjottuun oljenkorteen: kreikkalaiset jumalat eivät pidä suunnasta, johon Teräsmies on maailmaa viemässä, joten he päättävät näyttää ylimieliseksi käyneelle miehelle kaapin paikan.

Neljännen vuoden ensimmäinen osa osoittautui varsinaiseksi rimanalitukseksi edellisiin osiin nähden: antiikin Kreikan jumalten sotkeminen jo ennestään monimutkaiseen kuvioon oli aivan ylilyövää ja tuntui suorastaan pelleilyltä. Lisäksi Batmanin ja separatistien rippeiden passiivisuus ja saamattomuus raivostuttivat sekä turhauttivat. Ymmärrän, että sodassa altavastaaja ei voi tehdä suuria, mutta separatistit käytännössä seuraavat kaikkea vain sivusta - tämä ei sovi ollenkaan Yön ritarin periksiantamattomaan luonteeseen. Hahmojen kehitys tuntuu myös pysähtyneen neljännen vuoden ensimmäisessä osassa.

Toinen osa on jonkin verran edeltäjäänsä toimivampi kokonaisuus, joskaan sekään ei yllä Tom Taylorin kirjoittamien vuosien tasolle. Joka tapauksessa tapahtumat tuntuvat jonkin verran mielekkäämmiltä ja sarjakuvassa oli edeltäjäänsä enemmän minuun vetoavaa huumoria. Koko tarinan valopilkkuna loistaa Harley Quinn, joka pelastaa joitakin kohtauksia, jotka muutoin vain unohtuisivat. Kaikkein eniten minua kiinnosti kuitenkin teoksen viimeinen, pääjuonesta erillinen tarina, jonka oli kirjoittanut - yllätys, yllätys - Tom Taylor.


Sarjakuvat eivät olleet tarinan suhteen parhaimmasta päästä, mutta ne sisälsivät kuitenkin hauskoja hetkiä sekä käsittelivät mielenkiintoisia teemoja. Lisäksi teosten kuvitus miellytti silmääni: neljännen vuoden visuaalisesta ilmeestä on vastannut seitsemän taiteilijaa ja kuvitus on yhdenmukaista edellisten osien kanssa - mukana on jälleen samoja tekijöitä kuin aiemmissa osissa.

Injusticen neljäs vuosi ei vetänyt vertoja edeltäjilleen, mutta oli kuitenkin viihdyttävää luettavaa. Tarina myös parani loppua kohden ja pääjuoni loppui sen verran kiinnostavaan cliffhangeriin, että haluan jatkaa sarjan loppuun asti. Tosin, saattaa mennä jokunen tovi, ennen kuin saan hankittua viimeiset osat käsiini.

Arvosana (Vol. 1): ✮✮✮½

Arvosana (Vol. 2): ✮✮✮✮

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Ed Brubaker: Batman - The Man Who Laughs

©Hande
Ed Brubaker: Batman - The Man Who Laughs
DC Comics 2010
One by one 
They'll hear my call,
Then this wicked town
Will follow my fall 
Kuten blogiani lukevat huomasivat, otin viikonloppuna osaa elämäni toiseen Kesälukumaratoniin, joten sain taas kannustetta napata luettavakseni sarjakuvia alati kutistuvasta, ystävältäni lainatusta Batman-teosten pinosta. Ensimmäiseksi valintani kohdistui Brubakerin sarjakuvaan erityisesti siksi, etten voinut olla huomaamatta kirjan nimessä viittausta Victor Hugon samannimiseen romaaniin.

Teos sisältää kaksi tarinaa: nimikkotarinan sekä kertomuksen nimeltään Made of Wood. Ensiksi mainittu sijoittuu aikaan, jolloin tuleva poliisipäällikkö James Gordon on vielä ylikomisario ja Batman vasta melkoisen uusi tuttavuus Gothamin asukkaille - jotkut pitävät häntä jopa urbaanina legendana. Aivan varoittamatta kaupunkiin ilmestyy murhanhimoinen, vihreähiuksinen ja alati virnuileva mies, jolle kaupunkilaiset antavat pian oman liikanimen: Jokeri. Batman pyrkii estämään murhasarjan aloittaneen mielipuolen aikeet ja selvittämään, kuka tämä mies on ja mistä hän on tullut.

Made of Woodissa on taas siirrytty kauas tulevaisuuteen The Man Who Laughsin tapahtumiin nähden: Gordon on jäänyt jo eläkkeelle ja kaikki tuntevat Batmanin niin Gothamissa kuin sen ulkopuolellakin. Kaupungissa alkaa ilmestyä ruumiita, joiden asettelu muistuttaa vastaavia, 40 vuotta aiemmin tapahtuneita murhia. Yön ritarin on turvauduttava aikoja sitten taka-alalle jättäytyneen Green Lanternin apuun, sillä tämä oli Gothamin suojelija ensimmäisten murhien aikaan.

Kumpikin tarina kiinnosti minua kovasti. The Man Who Laughs on kylläkin minulle yksi versio tutusta tarinasta, sillä Jokerin synnystä on tehty vuosien saatossa useita tulkintoja. The Man Who Laughsissa oli kuitenkin omat mausteensa, joiden avulla se ei tuntunut vain vanhan asian toistolta. Vaikka tarina oli omanlaisesta, minusta oli hauskaa huomata, että Brubaker oli ottanut siihen vaikutteita The Killing Joke-sarjakuvasta sekä Tim Burtonin ohjaamasta, vuonna 1989 ilmestyneestä Batman-elokuvasta.


Made of Wood tarjosi minulle taasen uutta tietoa, sillä en tiedä paljoakaan Green Lanterneista tai heidän maailmastaan. Brubakerin tarinassa Lanternin sormusta kantaa Alan Scott, joka on ollut koko sarjakuvien historian ensimmäinen Green Lantern. Kertomuksessa minua kiehtoi historian yhdistäminen nykyhetkeen sekä Batmanin, Green Lanternin sekä James Gordonin välinen yhteistyö rikoksen selvittämiseksi.

Kummallakin tarinalla on oma kuvittajansa: Doug Mahnke on piirtänyt The Man Who Laughsin ja Made of Woodin visuaalisesta ilmeestä on vastannut Patrick Zircher. Molempien kertomusten piirrosjälki miellyttää silmääni: kummankin taiteilijan kuvitus on selkeää ja yksityiskohtaista. Mahnken jälki on hiukan rosoisempaa ja kaunistelemattomampaa, kun taas Zircherin tuotokset ovat hyvin sulavalinjaisia ja siistejä. Kumpikin visuaalisista ilmeistä sopi omaan tarinaansa erittäin hyvin.

Kokoelmassa käsitellään perinteistä Batman- ja supersankaritematiikkaa. The Man Who Laughsissa
pohditaan erityisesti Jokerin ja Batmanin eroja - kuinka toinen haluaa tappaa aivan kaikki, mutta toinen ei aio tehdä niin edes ihmiskunnan kaikkien julmimmille yksilöille. Pinnalla ovat myös Yön ritarin Atlas-kompleksi sekä Jokerille Batmanista kehittyvä pakkomielle. Made of Woodissa sankarin vastuu ja huoli omien toimien riittämättömyydestä sekä tasapainottelu kahden erilaisen sankarin ja heidän toimintatapojensa välillä ovat vallitsevat teemat. Vaikka näitä kaikkia on käsitelty sarjakuvissa hyvin laajalti, on kiehtovaa nähdä, millaisin ottein erilaiset tekijät niihin tarttuvat - samalla kun voi heijastella omia pohdintojaan aiheista.

The Man Who Laughs ei tuonut Batman-universumiin mitään vallankumouksellista materiaalia, mutta nautin kovasti sen lukemisesta sekä sen herättämistä ajatuksista, joita kävin läpi mielessäni vielä sarjakuvan lukemisen jälkeenkin.  

Arvosana: ✮✮✮✮

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Kesälukumaraton osa 1 - koonti

©Hanna/Hannan kirjokansi

Sain jännittää ystävänpäivän lukumaratonin jälkeen, onko kesällä luvassa myös yhteisöllistä luku-urakointia. Odotukseni ylittyivät moninkertaisesti, sillä kesällä maratoonataan peräti kolmesti. Tiedän varmasti pääseväni mukaan kahdella ensimmäisellä kerralla, mutta toivon ehtiväni kolmanteenkin. Kesän ensimmäistä maratonia emännöi Hannan kirjokansi-blogin Hanna - linkin takaa löytyvät ohjeet.

Aloitan oman urakkani tänään illalla, mutten ole vielä varma aloitusajasta. Menen Korjaamon Dekkarilauantai-tapahtumaan, joten jossain vaiheessa sen jälkeen alkaa oma maratonini. En ehtinyt suunnitella etukäteen lukemisiani kovin tarkkaan, mutta nappasin jälleen pinoon sarjakuvia - sekä omia, että ystävältä edelleen lainassa olevia. Jatkan myös minulla kesken olevaa dekkaria ja ajattelin aloittaa yhden teoksen Pride-viikon tempausta varten. Ohessa on lukupinoni kokonaisuudessaan:
  • Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä
  • Ed Brubaker: Batman - The Man Who Laughs
  • Brian Buccellato: Injustice - Gods Among Us Year Four Vol. 1
  • Brian Buccellato & Tom Taylor: Injustice - Gods Among Us Year Four Vol. 2
  • Jan Guillou: Sillanrakentajat
  • Grant Morrison: Batman and Son
©Hande

Lukupinoni on nyt jonkin verran pienempi kuin vastaavani tavallisesti, mutta jos siltä tuntuu, nappaan lisää luettavaa #hyllynlämmittäjä-haasteen pinostani. Kuten ennenkin, en aseta mitään sivumäärätavoitteita, vaan luen juuri sen verran kuin hyvältä tuntuu. Sarjakuvat aion lukea kokonaan, mutten osaa sanoa mitään kahdesta romaanista: minun on mahdollista lukea Bradleyn teos loppuun, mutta se riippuu siitä mistä se roikkuu. Tuttuun tapaan päivittelen urakkani etenemistä tänne - ajattelin kirjoitella jonkin verran myös Facebookiin, Twitteriin sekä Goodreadsiin.

*****

Klo 19:30 - Lähtölaukaus suloisen myrkynkeittäjän voimalla

No niin, nyt on Dekkarilauantai koettu - se oli oikein mukava, pieni tapahtuma, jonka soisin järjestettävän ensi vuonnakin. Kotiinpaluun jälkeen lepäilin hiukkasen pelaten Arkham Cityä ja valmistautuen samalla henkisesti tulevaan lukukoitokseen. Koska dekkariviikkoa on vielä jäljellä, aloitan maratonini sen kunniaksi Alan Bradleyn Kuolema ei ole lasten leikkiä-romaanilla - olen lukenut siitä entuudestaan jo seitsemän lukua. Kirjapino ja maratonherkut ovat vieressäni sohvalla, joten maraton voi omalta osaltani alkaa!

Klo 22:30 - Rikosten klovniprinssiä ja supersankareiden sisällissotaa

Maraton on sujunut osaltani melko jouhevasti. Nautin kovasti Kuolema ei ole lasten leikkiä-teoksesta, joka kuvailee tapahtumapaikkana olevaa Bishop's Laceyn kylää ja sen asukkaita yhtä paljon kuin tapahtuvaa rikosta ja sen ratkomista. Pääsin Flavia de Luce-sarjan toisessa osassa tarinan käännekohtaan, kun päätin pitää taukoa nuoren kemistin ja rikostenratkojan vaiheista. Valitsin yhden teoksen pinoni sarjakuvista - valintani kohdistui Ed Brubakerin Batman - The Man Who Laughs-sarjakuvaan. En siis varsinaisesti vaihtanut lajityyppiä, sillä Batman-sarjakuvat voi huoletta luokitella rikoskirjallisuudeksi, vaikkeivät olekaan romaaneja. Tarina kertoo ajasta, jolloin Batman on vielä melkoisen uusi nimi Gothamissa. Kaupunkiin ilmestyy kuin tyhjästä uusi rikollinen, jolle annetaan liikanimi Jokeri. Nimikkotarinan lisäksi teoksessa on mukana toinenkin sarjakuva, Made of Wood, joka sijoittuu taas aikaan, jolloin Batman on ollut olemassa jo vuosikausia.

Sarjakuva oli kiintoisaa luettavaa, vaikka sisälsikin kosolti Batman-tarinoiden perinteistä tematiikkaa. Jatkan jälleen sarjakuvalla, ja otan luettavakseni Injustice - Gods Among Us Year Fourin ensimmäisen osan. On kulunut jo useampi kuukausi edellisen vuoden lukemisesta, joten nyt on sopiva aika palata jälleen supersankareiden sisällissodan pariin.

Sivuja luettuna: 208.

Klo 1:45 - Sarjakuvien maailmasta unten maille

Injusticen tarina eteni niin nopeasti, että tulin lukeneeksi molemmat osat neljännestä vuodesta. Minun on kuitenkin myönnettävä, että petyin pahasti ensimmäisen osan juonen laihuuteen ja turhan pitkälle vietyihin käänteisiin. Toinen osa oli onneksi edeltäjäänsä parempi, muttei silti yltänyt samalle tasolle kuin Tom Taylorin kokonaan kirjoittamat osat. Sarjakuvat olivat kuitenkin viihdyttäviä ja aion lukea vielä viimeiset osat, jahka saan ne käsiini. Nyt painun kuitenkin pehkuihin ja jatkan aamulla. Hyvää yötä!

Sivuja luettuna: 536.

Klo 14:30 - 1950-luvun Britanniasta nykyajan Gothamiin 

Rise and shine! Nukuin himpun verran pidempään kuin alunperin suunnittelin, mutta en niin paljon, että se vaikuttaisi merkitsevästi jäljellä olevaan lukuaikaan. Olen lukenut siitä lähtien - olen hoitanut syömisen ja muut pakolliset askareet nenä kiinni kirjassa. Palasin Flavia de Lucen maailman pariin ja sain kirjan äsken luettua loppuun. Tämäkin osa käsitteli synkkiä aiheita, mutta oli silti samaan aikaan kepeä ja viihdyttävä. Nautin suuresti myös romaanin tarjoamasta mysteeristä - en ole tosiaankaan saanut Flaviasta kyllikseni ja olen iloinen, että olen lainannut kolmannen osan kirjastosta. Aion kuitenkin nyt lukea vielä viimeisen sarjakuvan pinostani, jossa Bruce Wayne saa tietää, että hänellä on mitä ilmeisimmin poika. Jos ehdin, aloitan myös Sillanrakentajat.

Sivuja luettuna: 758.

Klo 19:55 - Nyt se loppui.

Lukumaraton päättyi osaltani 25 minuuttia sitten. Sain luettua Batman and Son-sarjakuvan loppuun - tarina oli kiintoisa, mutta sen puolessavälissä oli oudosti toteutettu osio tekstin ja kuvituksen osalta. En oikein osaa sanoa, mitä mieltä siitä olin. Lopun tarina tympäisi minua myös jonkin verran - ilman viimeistä lukua olisin voinut pitää teoksesta enemmänkin. Ehdin myös aloittaa Sillanrakentajia, joka on avausosa Suuri vuosisata-sarjalle. Teos kertoo kolmesta, orvoksi jääneestä veljeksestä, joiden tarinat nivoutuvat yhteen historiallisten tapahtumien kanssa. Alku vaikuttaa erittäin lupaavalta ja jatkan innolla kirjan lukemista.

Maratonin lukemisto:
Ed Brubaker: Batman - The Man Who Laughs, 144 sivua (luettu loppuun)
Brian Buccellato: Injustice - Gods Among Us Year Four Vol. 1,
168 sivua (luettu loppuun)
Brian Buccellato & Tom Taylor: Injustice - Gods Among Us Year Four Vol. 2,
160 sivua (luettu loppuun)
Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä, 286 sivua (luettu loppuun)
Grant Morrison: Batman and Son, 200 sivua (luettu loppuun)
Jan Guillou: Sillanrakentajat, 55 sivua

Sivuja luettu yhteensä: 1013

Olen positiivisesti yllättynyt lukemastani sivumäärästä, sillä ajoittain minut valtasi väsymys, ja pakolliset kotityöt vaikuttivat myös käytettävissä olevaan aikaan. Pyrkimykseni oli lukea kaikkia pinoon valitsemiani kirjoja, ja onnistuin siinä. Oli jälleen kerran mukavaa omistaa kokonainen vuorokausi vain lukemiselle ja seurata samalla muidenkin edistymistä - yhteisöllisyys tekee lukemisesta vieläkin herkullisempaa. Maltan tuskin odottaa seuraavaa, kolmen viikon päässä olevaa maratonia, jota emännöi Kirjan jos toisenkin-blogin Jane.

Kiitos ja kumarrus!