maanantai 17. elokuuta 2015

Paul Dini & Bruce Timm: Mad Love and other stories

©Hande
Paul Dini: Batman - Mad Love and other stories
DC Comics 2009

Olen innostunut taas vaihteeksi katsomaan Batman the Animated Seriesiä. Katsottuani tarpeeksi monta jaksoa mieleni teki tarttua tähän sarjakuvakirjaan reilu kahden vuoden tauon jälkeen. Paul Dini ja Bruce Timm - tämän sarjakuvan kuvittaja - loivat Mad Loven päähenkilön Harley Quinnin yllä mainitsemaani animaatiosarjaan. Alunperin hänen oli tarkoitus esiintyä vain yhdessä jaksossa, mutta yleisö rakastui Jokerin naispuoliseen apuriin, joten hahmon tarina jatkui televisiossa. Kun Harley vakiinnutti asemansa tv-sarjassa, hänestä tuli lopulta niin suosittu, että DC otti hahmon osaksi sarjakuvamaailmaansa - aikamoinen suoritus lastenohjelman hahmolta, vai kuinka?

Mad Love and other stories on kokoelma, joka sisältää nimikkotarinan lisäksi yhdeksän tarinaa, joista kaikki ovat Dinin kirjoittamia yhtä lukuunottamatta - se on Bruce Timmin käsialaa. Kaikki tarinat keskittyvät Batmanin sijasta tämän vastustajiin. Batman on silti mukana, kuinkas muuten. Vaikka kirjassa on yhteensä kymmenen tarinaa, keskityn arvostelussani eniten nimikkotarinaan.

HUOMIO! Tästä eteenpäin arvio sisältää juonipaljastuksia. Jos haluat välttyä niiltä, älä lue pidemmälle.

Mad Love on ennen kaikkea Harley Quinnin tarina: se kuvailee hänen ja Jokerin suhdetta ja kuinka Harley on valmis tekemään mitä tahansa saavuttaakseen Herra J:nsä hyväksynnän. Tällä kertaa klovnitar aikoo tappaa Batmanin, joka on aina Harleyn ja hänen rakkaansa onnen tiellä (ainakin Harleyn omasta mielestä). Lisäksi Mad Love on taustatarina: se kertoo, miten psykiatri Harleen Quinzelistä tulee Harley Quinn - vaarallinen rikollinen ja Jokerin tyttöystävä.

Tarina on todella mukaansatempaava ja saa minunlaiseni psykologianörtin pohtimaan hahmojen mielenmaisemia sarjakuvan lukemisen lomassa. Harleyn taustatarina on kiehtova ja tuo hahmoon syvyyttä. Vaikka Jokeri ja Harley Quinn ovat rikollisia, jotka ovat valmiita tappamaan "huvin vuoksi", heidän parisuhteensa dynamiikka on niin hulvaton, etten voi olla nauramatta - erityisesti minua huvittaa Harleyn Jokerille antama hellittelynimi puddin'. Hymy hyytyy kuitenkin pian, sillä kaksikon parisuhde on kaikkea muuta kuin terve: Jokeri pahoinpitelee Harleya sekä henkisesti että fyysisesti. Traagisinta on se, ettei Harley silti jätä Rikosten klovniprinssiä, vaan syyttää ongelmistaan Batmania.

©Hande
Harleyn tulevaisuuden haaveet ovat...
mielenkiintoisia? :D

Kokoelman muut tarinat ovat suurimmaksi osaksi tarinoita muutamista Batmanin vastustajista, jotka yrittävät parantua mielenterveysongelmistaan ja aloittaa elämän kaidalla tiellä. Erityisen suuren vaikutuksen minuun teki Bruce Timmin tarina Two of a Kind, jossa kuvaillaan Two-Facen kuntoutumisyritys film noir-tyyliin. Minusta on hienoa, miten monipuolisia ja syvällisiä DC:n hahmot ovat Dinin ja Timmin sarjakuvissa - konnat eivät ole vain konnia, vaan ihmisiä, jotka ovat alkaneet tehdä pahoja asioita erinäisistä syistä. Mikään ei ole täysin mustavalkoista.

Mad Love and other stories on erinomainen kokonaisuus Batman-tarinoita. Kaikki niistä eivät ole täydellisiä, mutta ovat viihdyttäviä ja nautittavia yhtä kaikki - nimikkotarina on todella sykähdyttävä ja ehdoton suosikkini kaikista. Kunniamaininnan saavat Laughter After Midnight, Jolly Ol' St. Nicholas ja Two of a Kind. Kokoelman lukemisen myötä mieleeni muistui yksi niistä syistä, joiden vuoksi Batman on minulle rakkain supersankari kaikista: hänellä on hienoin kokoelma kiehtovia vastustajia.

Arvosana: ✮✮✮✮½

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti