keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Alan Moore: V for Vendetta

©Hande
Alan Moore: V for Vendetta
Vertigo (DC Comics) 2005

Kun näin V niin kuin verikosto-elokuvan ensimmäistä kertaa, se teki minuun syvän vaikutuksen. Sain tietää eloluvan perustuvan sarjakuvaan, mutten jostain syystä saanut aikaiseksi ostaa teosta tai lainata sitä kirjastosta. Nykyään luen sarjakuvia enemmän kuin koskaan aikaisemmin ja kaverini omistaa tämän kulttiteoksen, joten lainasin sen häneltä lukuisten Batman-tarinoiden lisäksi. Nyt, kun illat pimenevät pimenemistään, koin olevan hyvä hetki tarttua tähän kirjaan.

V for Vendetta ilmestyi alunperin 1980-luvun alussa jatkokertomuksena Warrior-lehdessä. Se on 1990-luvun loppuun sijoittuva dystopia, jossa lähes koko maailman tuhonneesta ydinsodasta selvinnyttä Iso-Britanniaa hallitsee lujaotteinen, fasistinen puolue diktaattori Adam Susanin johdolla. Hallituksen valta alkaa kuitenkin pikkuhiljaa horjua, kun salaperäinen, Guy Fawkes-naamioon pukeutunut V alkaa terrorisoida valtaapitävien keskuudessa.

Teos imaisi minut heti mukaansa: henkilöhahmot, heidän motiivinsa sekä tarinan kulku ovat hyvin kiehtovia ja ajatuksia herättäviä. Moore on onnistunut kuvailemaan hienosti ihmisyyden ytimen ja samalla rikkomaan sarjakuvamaailman perinteisen roolijaon: ei ole konnia eikä sankareita. Oikeastaan tässä sarjakuvassa hahmot jaetaan heidän motiiviensa mukaan: heihin, jotka ovat valmiita luopumaan vapaudesta saadakseen järjestyksen ja heihin, jotka ovat aikovat tehdä mitä tahansa saadakseen vapautensa takaisin sekä ihmisiin, jotka ovat kaikkea mahdollista näiden ääripäiden väliltä. David Lloydin henkeäsalpaavan synkkä kuvitus tekee tarinasta entistäkin houkuttelevamman - minun oli aina käännettävä sivua, enkä laskenut kirjaa kertaakaan käsistäni ellei ollut aivan pakko.

Sarjakuvassa on mukana paljon kiehtovia henkilöhahmoja, mutta omasta mielestäni kaikista kiinnostavin on V. Hän herättää minussa ristiriitaisia tunteita: mies taistelee julmaa hallintoa vastaan, mutta hänen keinonsa ovat mielestäni kyseenalaiset. Toisaalta hänessä on myös inhimillinen puoli, jonka ansiosta kykenin samastumaan häneen ja aloin myös välittää hänestä. V tuntuu yhtäaikaa sekä etäiseltä että läheiseltä - hän voisi olla kuka tahansa meistä, mutta on silti erityinen. En välitä, vaikkei V:n taustoista tiedetä paljon mitään: hänen edustamansa aatteet ovat tärkeämpiä kuin naamion takana taisteleva henkilö.

V for Vendettan lukeminen oli pysäyttävää, sillä sen tapahtumat voisivat toteutua myös nykypäivänä, aivan missä tahansa. Ihmisten pelolla ja järjestyksen kaipuulla voi olla hyvinkin tuhoisat seuraukset, jos niille antaa yliotteen. Toivon, ettei erilaisuutta nähtäisi omaa minuutta uhkaavana mörkönä, vaan kaikille annettaisiin yhtäläinen mahdollisuus toteuttaa itseään - kunhan sitä ei tehdä muiden hyvinvoinnin kustannuksella. Alan Mooren sarjakuvaromaani on monisyinen ja pysäyttävä elämys, jota suosittelen lämpimästi kaikille luettavaksi.
Knowledge, like air, is vital to life. Like air, no one should be denied it.
Arvosana: ✮✮✮✮✮

maanantai 28. syyskuuta 2015

Susan Donnell: Pocahontas - intiaaniprinsessa

©Hande
Susan Donnell: Pocahontas - intiaaniprinsessa
WSOY 1995

Kaksi sotilasta tarttui Smithiin ja pakotti hänet polvilleen. Toinen polvista naksahti - ääni kajahti huoneessa kuin pistoolinlaukaus. Sotilaat painoivat Smithia eteenpäin ja alaspäin, hänen päätään päin talven kylmää kiveä. Smith tunsi karkean pinnan ihoaan vasten ja haistoi metsän mullan kosteuden. Tunne oli oudon aistillinen, ja ylellisyys ja turvallisuus valtasivat Smithin. Äkillisen mielihyvän tunne sulki hänen silmänsä. Hän halusi pitää tuon kiven ja tuon tunteen itsellään ikuisesti.

Olen ollut kiinnostunut Pocahontasista pienestä lähtien: Disneyn animaatioelokuvan näkemisen jälkeen halusin tietää hänestä kaiken mahdollisen. Onneksi äitini pystyi helpottamaan tiedonjanoani, sillä hän oli lukenut tämän kirjan - tartuin opukseen itse ensimmäistä kertaa 13-vuotiaana. Kiinnostukseni kuuluisaa intiaaniprinsessaa kohtaan on herännyt jälleen ja palasin romaanin pariin selvittääkseni, onko sillä minulle tarjottavaa vielä aikuisiälläkin.

Pocahontas - intiaaniprinsessa kertoo powhatan-heimon päällikön suosikkilapsen tarinan faktaa ja fiktiota yhdistellen. Kirjan tapahtumat alkavat vuodesta 1607, jolloin kolme laivallista englantilaisia saapui Virginiaan aikeinaan perustaa sinne siirtokunta. Uudisasukkaat asettuivat powhatan-intiaanien maille ja Pocahontas toimi diplomaattina kahden kansan välillä. Erityisen kiinnostavan kirjasta tekee kirjailijan tausta: Susan Donnell on Pocahontasin jälkeläinen neljännessätoista, suoraan alenevassa polvessa.

Yllätyin siitä, miten hyvin muistin entuudestaan kirjan tapahtumat, sillä edellisestä lukukerrasta on yli yhdeksän vuotta. Pidin kirjasta yläasteikäisenä, eikä minun tarvinnut pettyä nytkään: kertomus sieppasi minut mukaansa jälleen kerran. Powhatanien elämäntavan kuvailu on todella mielenkiintoista luettavaa, sillä erilaisten alkuperäiskansojen kulttuurit kiehtovat minua ja sain samalla arvokasta tietoa maailmasta, jossa Pocahontas varttui. Donnell on yhdistänyt fiktion historiallisiin faktoihin onnistuneesti: lopputuloksena on eheä kokonaisuus, jota lukiessa en edes välittänyt, vaikkei kaikkia tapahtumia voida vahvistaa todeksi.

Romaanin keskiössä on Pocahontasin ja tutkimusmatkailija John Smithin välinen rakkaustarina. Loogisesti ajatellen tämä on aikamoinen kardinaalivirhe, sillä romanssista ei ole olemassa minkäänlaisia todisteita - tutkijat eivät ole edes varmoja siitä, pelastiko Pocahontas koskaan John Smithin hengen. Kertomus on kehkeytynyt kuitenkin vuosisatojen varrella niin suureksi legendaksi, että siitä on tullut keskeinen osa Pocahontasin tarinaa. Ottamatta kantaa romanssin todenperäisyyteen, mielestäni se on toteutettu tässä kirjassa hyvin ja nautin tarinasta kovasti.

Pocahontas - intiaaniprinsessa on kiehtova sukellus 1600-luvun Pohjois-Amerikkaan, jossa kahden erilaisen kulttuurin yhteentörmäys aiheutti suuria konflikteja, jotka nuori prinsessa halusi ratkaista. Se on mielenkiintoinen versio Pocahontasin - yhden kuuluisimman historiallisen naishenkilön - elämästä. Innostuin aiheesta kirjan lukemisen jälkeen niin paljon, että taidan katsoa vielä Disneyn elokuvaversion nettiartikkeleiden lukemisen lisäksi.

Arvosana: ✮✮✮✮

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Operaatio Omannäköinen blogi

Olen kirjoittanut tätä blogia nyt vajaat kahdeksan kuukautta. Minulle tekstin lisäksi myös blogin ulkoasu on tärkeä, mutta minulta ovat puuttuneet välineet ja taito luoda persoonallinen ilme. Alkutaipaleella oli siis tyydyttävä siihen, mitä Bloggerilla oli tarjottavanaan. Lopputulos oli mielestäni kelvollinen.

Päästyäni kunnolla bloggaamisen makuun aloin myös etsiskellä aktiivisemmin blogeja seurattavakseni. Ihmisillä on toinen toistaan hienompia ulkoasuja - haaveilin mieleni sopukoissa siitä, että minäkin joskus saisin blogistani itseni näköisen. Eilen päätin, että jos moni muu on onnistunut tekemään blogiinsa bannerin, niin minäkin pystyn. Aloin selailla internetin ihmeellistä maailmaa ja löysin paljon hyviä ohjeita bannerin tekemiseen. Sitten ei muuta kuin tuumasta toimeen.

Ainoa asia, jonka suunnittelin etukäteen, oli siluetin käyttäminen. Inspiraation sain (yllätys, yllätys) Tuntemattoman sotilaan kannesta. Löysin ilmaisen kuvanmuokkausohjelman, jonka avulla pystyin muokkaamaan tavallisesta valokuvasta siluetin. Tämän jälkeen suuntasin sivustolle, jossa voi luoda bannereita ja vain kokeilin erilaisia asetuksia ja fontteja. Noin tunnin pakertamisen jälkeen sain aikaiseksi itseäni miellytävän lopputuloksen.

Pidän Bloggerin tarjoamasta, aiemmin käyttämästäni mallista, joten säilytin sen - värimaailmaa muokkasin sopivammaksi banneria ajatellen. Olen tyytyväinen lopputulokseen ja toivon sen kelpaavan myös lukijoilleni. On mukavaa huomata, että myös "tavan tallaaja" kykenee tekemään blogistaan omannäköisen.

Mitä tulee kirja-arvosteluihin, sain eilen päätökseen viimeisimmän lukemani opuksen - pyrin tekemään siitä kirjoituksen lähipäivinä.

perjantai 25. syyskuuta 2015

Shimo Suntila & Tuomas Saloranta (toim.): Hopeoitu vainaja ja muita sivuja Stepanin koodeksista

©Hande
Shimo Suntila & Tuomas Saloranta (toim.): Hopeoitu vainaja ja muita sivuja Stepanin koodeksista
Kuoriaiskirjat 2014


Elokuun lopussa osallistuin toista kertaa järjestettyyn Popcult Day-tapahtumaan Malmitalolla. Niille, jotka eivät tiedä, Popcult Day on oikeastaan päätapahtuma Popcultin "etko" - Popcult on länsimaiseen populaarikulttuuriin ja fanittamiseen keskittyvä tapahtuma. Paikalla oli Malmin kirjaston työntekijä vinkkaamassa erilaisia kirjoja, joita sai halutessaan lainata. Yksi lukuhaasteen kohta on lukea kirjaston henkilökunnan suosittelema teos, joten tartuin tilaisuuteen ja lainasin minulle vinkatun teoksen.

Hopeoitu vainaja ja muita sivuja Stepanin koodeksista koostuu neljästätoista novellista, joista kaikki ovat eri kirjailijoiden kynäilemiä - kuulemma kyseessä ovat kotimaisen kauhukirjallisuuden kärkinimet (en ole perehtynyt tähän genreen kovin syvällisesti, joten en osaa ottaa asiaan kantaa). Kaikki tarinat pyörivät saman aiheen ympärillä: keskiössä on salaperäinen, Stepanin koodeksiksi kutsuttu kirja, joka on vuosisatojen ajan "kylvänyt ympärilleen hulluutta, tuhoa ja kuolemaa" (takakansi).

En lue kovin paljon kauhua, mutta tämä teos vaikutti mielenkiintoiselta. Takakannen tekstin perusteella kirja sisältää minua miellyttävää psykologista kauhua. Pari ensimmäistä novellia eivät kuitenkaan vakuuttaneet minua: ne olivat kiinnostavia, mutten edes jännittänyt hiukan niitä lukiessani. Ehdin jo ajatella, ettei antologialla ole minulle mitään annettavaa, mutta kolmannen novellin aikana alkoi tapahtua - loput novelleista luinkin kahta poikkeusta lukuunottamatta niskakarvat pystyssä.

Hopeoitu vainaja-antologia oli vavisuttava elämys ja tarjosi virkistävää vaihtelua tavanomaiselle lukemistolleni - pitäisi selkeästi ottaa tavaksi etsiä kirjavinkkauksia ja tarttua rohkeasti itselle vieraisiin kirjallisuuden lajeihin!

Arvosana: ✮✮✮✮

torstai 17. syyskuuta 2015

Pasi Pekkola: Lohikäärmeen värit

©Hande
Pasi Pekkola: Lohikäärmeen värit
Otava 2015

Joka kerta, kun postiluukustani kolahtaa kirja, tulen hyvälle tuulelle: saan mahdollisuuden tutustua uudenlaisiin maailmoihin. Lohikäärmeen värit tarjosi minulle erilaisen lukukokemuksen, sillä en ole lukenut koskaan Kiinaan sijoittuvaa kirjaa. En ole myöskään lukenut aiemmin teosta, joka käsittelee näin avoimesti prostituutiota.

Lohikäärmeen värit kertoo kolmikymppisen Kimin sekä hänen kiinalaisen äitinsä tarinan. Kimin äiti Xiaolong on lähtenyt Suomesta pojan ollessa vasta vuoden vanha - suomalaisen isän kanssa kahdestaan jääminen ja äidittä eläminen ovat vaivanneet Kimiä aina ja hän päättää lopulta lähteä äitinsä kotimaahan toivoen löytävänsä hänet. Ajoittain teoksessa siirrytään ajassa taaksepäin seuraamaan Xiaolongin vaiheita. Suomi ja Kiina vaihtelevat tapahtumapaikkoina koko teoksen ajan.

Vaikka tarina oli mielestäni mielenkiintoinen, kerronta jäi ajoittain melko valjuksi. Petyin myös siihen, että suomalaiset kuvattiin poikkeuksetta jurmuiksi, jotka eivät puhu tunteistaan - tämä stereotypia on kulutettu jo puhki. Myönnetään, joskus stereotypioiden viljely on paikallaan, mutta tässä romaanissa se vain turhautti.

Pekkola on valinnut kertomukselleen mielenkiintoisen näkökulman: se on erittäin raadollinen, mutta samaan aikaan myös hyvin kaunis. Kielikuvat lumoavat, vaikka kirja kuvailee enimmäkseen köyhien naisten kurjaa asemaa Kiinassa - heidän vaihtoehtonsa ovat avioliitto, työskentely huonoissa olosuhteissa tehtailla tai prostituutio. Moni valitsee prostituution, koska sillä tienaa paremmin kuin tehtaalla raatamisella. Romaanin teemat pysäyttävät ajattelemaan.

Teoksen tunnelma on ennen kaikkea haikea: se koostuu ihmisten kipeistä henkisistä haavoista sekä kaipuusta taloudellisesti parempaan elämään ja rakkauteen. Oloni oli kirjan sulkemisen jälkeen surumielinen, mutta silti levollinen - tuli tehtyä aikamoinen matka, mutta pääsin perille. Eikä tämä lukukokemus unohdu hetkessä.

Arvosana: ✮✮✮½

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Margaret Atwood: Ryövärimorsian

©Hande
Margaret Atwood: Ryövärimorsian
Otava 1994

Nappasinpa taas vanhempien kirjahyllystä opuksen lainaksi lukuhaastetta varten. Minulla ei ollut mitään erityistä syytä tämän teoksen valitsemiseen - se vain sattui täyttämään haastelistan yhden kohdan kriteerit. Olen kuitenkin kuullut, miten Atwoodin teoksia kehutaan, joten aloitin lukemisen kiinnostuneena.

Romaani ei tehnyt minuun kovin suurta vaikutusta: alku oli hidas ja juonen ensimmäinen puolikas sen verran tylsä, etten voinut lukea teosta kovin nopeasti. Suureksi helpotuksekseni juoni muuttui kiinnostavammaksi loppua kohden, joten lukutahtini nopeutui. Mitään käänteentekevää parannusta ei tapahtunut, mutta pystyin ainakin lukemaan useamman luvun yhdellä lukukerralla.

Ryövärimorsian kertoo kolmesta ystävättärestä - Tonysta, Charisista ja Rozista - jotka ovat tutustuneet toisiinsa heitä kaikkia huijanneen Zenian edesottamusten myötä. Tämä femme fatale on viekkaudellaan houkutellut päähenkilöt puolelleen, mutta kadonnut sitten vieden mukanaan rahaa sekä uhriensa miehet. En voi sanoa pitäneeni kolmikosta erityisemmin: mielestäni he olivat ärsyttävän voimattomia ja vaikuttivat elävänsä vain miellyttääkseen miehiään, jotka olivat kaikki inhottava tavalla tai toisella. Toisaalta naisia käy sääliksi heidän rankkojen kokemustensa takia.

Trion yhteinen vihollinen, Zenia, ei myöskään pääse suosikkihahmojeni listalle, vaikka on hänessä enemmän ytyä kuin huiputtamillaan naisilla. Kieltämättä minua huvitti, miten kovasti Zenia muistuttaa käytökseltään Jokeria: hän muun muassa sepittää kullekin uhrilleen erilaisen tarinan menneisyydestään ansaitakseen heidän sympatiansa. Se vähäinen hohto, jonka hahmo sai silmissäni tämän yhteneväisyyden ansiosta, simahti kuitenkin hahmon ennalta-arvattavuuteen.

Juoni muuttui kirjan puolenvälin jälkeen kiinnostavammaksi, mutta loppu oli hyvin outo. En oikein osaa kuvailla kirjan sulkemisen jälkeistä tunnetta - paras sana lienee "epämääräinen". Jos romaanilla oli jokin sanoma, se meni minulta tyystin ohi. Ryövärimorsian on mukiinmenevä teos, muttei mielestäni suosittelemisen arvoinen. Saatan silti tulevaisuudessa tutustua Atwoodin muihin teoksiin.

Arvosana: ✮✮✮