maanantai 28. maaliskuuta 2016

Derek Fridolfs: Batman - Arkham Unhinged Vol. 1

©Hande
Derek Fridolfs: Batman - Arkham Unhinged Vol. 1
DC Comics 2012

Kuten olen jo aiemminkin kertonut, en ole koskaan välittänyt erityisemmin tietokonepeleistä - aikoinaan jopa päätin, etten hankkisi sellaisia ikinä. Kuitenkin kolme vuotta sitten näin alennuksessa kaksi samaan sarjaan kuuluvaa peliä: Batman Arkham Asylum ja Arkham City. Saatuani tietää, että pelien yksi käsikirjoittaja on Paul Dini ja että Batman the Animated Seriesistä tutut näyttelijät esittävät Batmania ja Jokeria, pyörsin päätökseni ja ostin elämäni ensimmäiset tietokonepelit. Tykästyin niihin kovasti ja saatuani tietää, että ne ovat olleet innoittajina sarjakuville, hankin nekin käsiini.

Arkham Unhinged on neliosainen sarja, joka sisältää tarinoita Arkham City-pelin juonen ympäriltä. Arkhamin vankimielisairaala on lakkautettu ja sen tilalle on eristetty Gothamin kaupungista alue, jonne kaikki Arkhamin sekä Blackgaten, Gothamin tavallisen vankilan, asukkaat siirretään - paikkaa kutsutaan Arkham Cityksi. Sarjan ensimmäinen kirja sisältää seitsemän kertomusta, joista kaikki paitsi kaksi ovat Fridolfsin käsialaa - loput ovat Paul Dinin kirjoittamia. Tarinat sijoittuvat enimmäkseen Arkham Cityn juonta edeltävään aikaan.

Teoksen sarjakuvat ovat kiintoisia, laajentavat pelin maailmaa ja selittävät joitakin asioita, jotka jäävät Arkham Cityn päätarinassa hämärän peittoon. Toisaalta osa niistä on melko vaisuja verrattuna esimerkiksi Injusticeen, jonka tarinaformaatti on samankaltainen. Kokoelma sisältää kuitenkin tarinoita, joista pidin enemmänkin: Fridolfsin Ruffled Feathers, jossa avataan Pingviinin ja Jokerin välisen vihanpidon taustoja sekä Dinin Three's a Crowd ja Glacial Speed. Ensiksi mainittu kertoo, kuinka Jokeri on ominut Ventriloquistin Scarface-nuken ja toinen siitä, miten Mr. Freeze päätyy Arkham Cityyn.

Kuvituksen taso oli vaihtelevaa: se oli toimivaa enimmäkseen suosikkitarinoissani, mutta osassa kertomuksista taiteilijoiden kynän jälki oli karkeaa ja kömpelöä. Valitettavasti sarjakuvamaailmassa naishahmoja esineellistetään hyvin usein, mutta tässä kokoelmassa se pisti silmään erityisen häiritsevällä tavalla. Tosin syy ei ole kokonaan sarjakuvan piirtäjien, sillä pelin hahmosuunnittelussa naisissa on paljon ärsyttäviä piirteitä niin ruumiin muodoissa kuin vaatetuksessakin. Kirjan visuaalinen ilme paljastaa sen esikuvan, sillä tämänkin kokoelman taiteilijat ovat pyrkineet jäljittelemään Arkham Cityn tyyliä.

Arkham Unhinged Vol. 1 ei ole hiuksia nostattava lukukokemus, mutta oli se oivallista välipalalukemista työn alla olevien tiiliskivien ohella. Arkham-pelisarjaan perehtymättömille kokoelma ei tarjoa mielekästä kokemusta, mutta jos on pelannut Arkham Cityä ja pitänyt siitä, kirja voi olla viihdyttävä sukellus syvemmälle pelin maailmaan.

Arvosana: ✮✮✮

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti