perjantai 27. toukokuuta 2016

Tom Taylor: Injustice - Gods Among Us Year Two Vol. 1

©Hande
Tom Taylor: Injustice - Gods Among Us Year Two Vol. 1
DC Comics 2015

Koska Injustice - Gods Among Us-sarjan ensimmäinen vuosi teki minuun hyvin suuren vaikutuksen, tilasin pian myös kertomuksen toisen osan. Päätin lukea kuitenkin kesken olevat teokset alta pois, ennen kuin palaisin takaisin supersankareiden sisällissodan pariin. Lopulta en malttanut enää pysyä kirjasta erossa, vaan ahmaisin sen kertaheitolla.

Tarina jatkuu suoraan siitä, mihin ensimmäinen vuosi päättyi. Tällä kertaa juoni keskittyy Batmanin ja Teräsmiehen sijaan muihin selkkauksessa mukana oleviin hahmoihin, erityisesti Hal Jordaniin eli Green Lanterniin sekä hänen kollegoihinsa. Minusta oli kiehtovaa päästä paremmin sisään Green Lanternien maailmaan, sillä se ei ole minulle entuudestaan kovin tuttu. Heille, jotka eivät tiedä, Green Lantern ei ole vain yksi henkilö, vaan titteliä kantavat lukuisat olennot eri puolilla universumia. He ovat ikään kuin avaruuden poliiseja, joista kullakin on oma sektorinsa suojeltavanaan.

Toisen vuoden ensimmäisessä osassa pääsevät eniten ääneen Teräsmiehen liittolaiset. Lukemisen edetessä minua alkoi raivostuttaa entistä enemmän heidän typeryytensä ja naiiviuutensa. En voi ymmärtää, miten he ovat valmiita hyväksymään sen, että Teräsmies on ryhtynyt käytännössä maapallon diktaattoriksi pakkomielteensä vuoksi. Myös suuttumukseni itseään Teräsmiestä kohtaan kasvoi: hän on täysin sokea omalle kaksinaismoralismilleen. Tahtoisin hypätä sarjakuvaruutujen sisään ja takoa jääräpäisen kryptonilaisen päähän järkeä, vaikka tuskin se mitään auttaisi.

Sarjakuva herätti minussa vahvoja, enimmäkseen negatiivisia tunteita, mutta tarina on hyvä, kuten kuvituskin. Tämän osan on kuvittanut neljä taiteilijaa, joista kaksi oli mukana myös ensimmäisessä osassa. Sen huomaa hyvin piirrosjäljestä, sillä se on samantyylinen ensimmäisen osan kanssa. Olen iloinen siitä, että tarinan visuaalinen ilme pidetään samana volyymista toiseen, sillä se on pitkä ja suuret erot toisivat näin laajaan kertomukseen liikaa ristiriitaisuutta.

Injusticen toisen vuoden ensimmäinen osio loppui aivan liian nopeasti - juoni katkaistaan niin julmasti kahtia, että minua alkoi harmittaa, etten omistanut sarjakuvan luettuani vielä seuraavaa osaa. Tarina on edelleen mielenkiintoinen ja palan halusta lukea lisää. Saatuani keskeneräiset luku-urakkani päätökseen, jatkan taas tämän saagan parissa. Aion kuitenkin vastedes lukea aina kokonaisen vuoden kerralla ja arvostella osat yhtenä kokonaisuutena. Toivottavasti tulevaisuudessa myös tarinan seuraavat vuodet saadaan yhteisniteenä, kuten ensimmäiselle vuodelle on tehty.

Arvosana: ✮✮✮✮

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti