torstai 30. kesäkuuta 2016

Jaana Kapari-Jatta: Pollomuhku ja Posityyhtynen

©Hande
Jaana Kapari-Jatta: Pollomuhku ja Posityyhtynen
Tammi 2008

Tein kaksi vuotta sitten Helsingin kirjamessuilla erinomaisen löydön: Harry Pottereiden kääntäjän kirjan työstään Rowlingin saagan parissa. Rakastan Pottereiden suomennoksia, joten kirjan mukaan nappaamista ei tarvinnut miettiä lainkaan. Tuolloin minulla oli kuitenkin menossa yksi Batman-kausistani, joten teos jäi hyllyyn odottamaan aikaansa. Nyt Harry Potter-kärpänen on puraissut minua pahemman kerran: ennen Pollomuhkun ja Posityyhtysen aloittamista olin lukenut oheislukemiston lisäksi sarjan ensimmäisen osan englanniksi ja odottelin toista osaa kirjastosta, joten tämä oli mielestäni sopivaa välilukemista.

Kirjassa Kapari-Jatta kertoo hyvin seikkaperäisesti työstään suomentajana yleisesti sekä tietysti Pottereiden parissa - se urakka teki hänestäkin kuuluisan ja sai suuremman yleisön kiinnostumaan kääntämisestä. Teos sammuttaa hyvin tiedonjanoani kääntäjien työtä kohtaan: olen kyllä ymmärtänyt, ettei suomentaminen ole vain sanasta sanaan kääntämistä, mutten ole hahmottanut kunnolla, miten monivaiheinen ja aikaa vievä prosessi on.

Minusta on hauskaa, miten Kapari-Jatan kirjoitustyyli antaa vaikutelman, että rupattelisin hänen kanssaan teepöydän ääressä, enkä lue hänen työstään kirjan sivuilta. Teoksen tunnelma on leppoisa ja se on niin helppolukuinen, että lapsikin voisi lukea sen mielenkiinnolla. Tosin suomentaja sortuu jossain määrin itsensä toistamiseen - se häiritsee hiukan, muttei onneksi niin paljon, etten voisi kirjasta nauttia.

Pollomuhkussa ja Posityyhtysessä lukija pääsee perehtymään yksittäisten sanojen kääntämisen taustoihin. Minulle tuli kieltämättä ylpeä olo, kun olen tajunnut lukuisat sanaleikit asioiden, esineiden tai hahmojen nimissä. Selostuksista huomaa myös, miten Kapari-Jatta on suomentanut saagan ajan kanssa ja ajatuksella.

Vaikka nautin myös yksittäisten sanojen käännöksiin tutustumisesta, olen hyvin iloinen, että mukaan on sisällytetty myös tietoa siitä, miten Kapari-Jatta on pyrkinyt sisällyttämään suomennoksiin alkuperäisversioiden hengen. Se on kuitenkin ollut pääsyy sille, että olen alun alkaenkin rakastunut velhopojan seikkailuihin Tylypahkassa.
Hyvänkin, kauniisti hengittävän tekstin voi pilata hukkaamalla hengityksen, kääntämällä kaiken yhdeksi pötköksi, luikkimalla pintoja pitkin. Tätä voi havainnollistaa vaikkapa lukemalla jotain kirjaa ääneen siten, että kuvittelee sen olevan vierasta kieltä, josta ei ymmärrä höykäsen pölähtämää: lukemalla pelkät kirjainten muodostamat sanat ajattelematta lainkaan, mitä ne tarkoittavat ja miten ne kytkeytyvät toisiinsa. Kenties vielä tehokkaampaa on pyytää kaveria lukemaan pelkät sanat ja kuunnella itse. Takaan ettei lempikirja kuulosta lempikirjalta.
Pollomuhku ja Posityyhtynen saa kunnioittamaan kääntäjiä ja heidän työtään entistä enemmän. Se on sopivaa lukemista Harry Pottereiden ystäville, mutta myös heille, joita kiinnostaa tietää suomentamisesta yleisellä tasolla.

Arvosana: ✮✮✮✮

Pollomuhkun ja Posityyhtysen lukemisen myötä sain taas yhden kirjan lisättyä Okklumeus-haasteeseen. Nyt saldoni on seitsemän kirjaa ja lukutasoni Tylypahkan rehtori. Enää yhtä kirjaa vaille ja olen saavuttanut ylimmän tason. :D

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Ultimate Harry Potter-tag

©Hande

En malttanutkaan pitää näppejäni erossa Harry Potter-kirjoista, joten palasin niiden pariin - tällä kertaa englanniksi. Olen lukenut jo Viisasten kiven sekä Salaisuuksien kammion ja minulle iski suuri Harry Potter-innostus niiden myötä. Löysin internetistä laajan Potter-tagin, jonka päätin kääntää ja vastata sen kysymyksiin. Mukana on myös elokuva-aiheisia kysymyksiä, mutta muuten vastaan kysymyksiin kirjojen perusteella.

HUOM! Tag sisältää kysymyksiä, joiden vastaukset voivat paljastaa merkittäviä kohtia kirjasarjan juonesta. Jos Harry Potterit kiinnostavat, mutta ovat vielä lukematta, ei kannata lukea tätä tekstiä.

YLEISTÄ

1. Mikä on lempikirjasi?
Puoliverinen prinssi. Se tuntuu mielestäni eheimmältä, sillä kirja on selvästi osa suurempaa kokonaisuutta, mutta sisältää silti oman, hienon tarinansa. Lisäksi monet henkilöhahmot kehittyvät valtavasti ja heistä paljastuu paljon uusia, kiehtovia puolia.

2. Mistä kirjasta pidät vähiten?
Feeniksin kilta. Kyllä minä pidän tästäkin osasta, mutta siinä Rowling sortuu mielestäni käyttämään turhan paljon ärsyttäviä, tarinankerronnallisia kliseitä. Romaanissa on myös pari sivujuonta, joita pidän melko turhina.

3. Mikä on suosikkielokuvasi?
Viisasten kivi tai Salaisuuksien kammio, en osaa päättää. Ne ovat uskollisimpia kirjoille ja rakastan pääkolmikon yhteen hitsautumisen prosessia elokuvissa. Kaiken lisäksi Viisasten kivi teki minusta vannoutuneen Alan Rickman-fanin, koska minusta hän oli Kalkaroksena kuin suoraan kirjan sivuilta nostettu.

4. Entä mikä on inhokkielokuvasi?
Feeniksin kilta. Käsikirjoituksessa on menty monessa kohtaan metsään: juonen kannalta tärkeitä kohtia on jätetty pois ja tilalle tungettu turhia kohtauksia, joista kaikki eivät olleet edes kirjassa. Elokuva on myös Potter-sarjan ainoa, jota katsoessa sorruin katsomaan kelloa kesken kaiken (olin elokuvateatterissa).

5. Lempisitaattisi?
Miksi, oi miksi, tässä kysytään niin vaikeita? :D En pysty millään valitsemaan yhtä sitaattia, joten saatte yhden hinnalla kolme (oikeasti niitä suosikkeja olisi paljon enemmän):

"Onko totta, että sinä huusit professori Pimennolle?"
"On", Harry sanoi.
"Nimitit häntä valehtelijaksi?"
"Niin."
"Sanoit hänelle, että hän-joka-jääköön-nimeämättä on palannut?"
"Niin."
Professori McGarmiwa istuutui pöytänsä taakse ja rypisti otsaansa. Sitten hän sanoi: "Ota keksi, Potter."

"Oon mikä oon, enkä häpee. 'Älä ikuna häpee', mun isäpappa tykkäs sanoo, 'jotkut pitää sitä pahana, mutta semmosilla ei kannata mieltään vaivata.' Ja oikeessa se oli."

"Aina."

6. Kuka on suosikkisi Weasleyn perheestä?
Rakastan koko Weasleyn perhettä, mutta jos on aivan pakko valita, suosikkini ovat Fred ja George - heitä en suostu erottamaan toisistaan. Heidän huumorintajunsa vetoaa minuun ja pidän siitä, miten ilkikurisista luonteistaan huolimatta he eivät kiusaa ketään ja puolustavat perheenjäseniään sekä ystäviään.

Minun on annettava myös kunniamaininta Arthurille, sillä hän on aivan mahtava isä ja rakastan hänen jästi-intoiluansa.

7. Kuka on suosikkisi naispuolisista hahmoista?
Yhden suosikin valitseminen mihinkään ei ole erikoisalaani, joten sanon taas kolme: Hermione, Luna ja professori McGarmiwa. He ovat kaikki älykkäitä, neuvokkaita, rohkeita ja saavat sarjan aikana paljon ikimuistoisia puheenvuoroja. Rakastan myös sitä, miten he kaikki - erityisesti Luna - ovat rohkeasti sitä mitä ovat, välittämättä muiden mielipiteistä.

8. Suosikkipahis?
Tähän on vastattava, että itse pääkonna, lordi Voldemort. Alusta asti hänestä haluaa saada tietää enemmän ja mikä parasta, ajan myötä moniin kysymyksiin annetaan vastaus. Hän ei ole karikatyyrinen pahis, joka vain on paha, vaan hänellä on uskottavat motiivit ja taustat, jotka ovat saaneet hänet toimimaan kirjoissa kuvaillulla tavalla.

Myös Dolores Pimento on hieno pahis, sillä hän on täysi hirviö harmittomalta ja typerältä vaikuttavan ulkokuorensa alla. Voldemortia päädyin jopa säälimään ajan myötä, mutta Pimentoa vihaan sydänjuuriani myöten, eikä mikään saa sitä muutettua. :D

9. Entä suosikkisi miespuolisista hahmoista?
Töherrykseni vuodelta 2008. :D
©Hande
Jälleen kerran, minulla ei ole vain yhtä suosikkia. Eniten pidän Remus Lupinista, Nevillestä, Harrysta ja Severus Kalkaroksesta (kyllä, luit aivan oikein).

Minuun vetoaa kolmessa ensiksi mainitussa heidän hyväsydämisyytensä, vaikka välillä Harryn käytös käykin hermoille.

Kalkaroksesta olen pitänyt alusta asti, vaikka välillä manaankin hänet käytöksineen alimpaan maan rakoon - rakastan hänen sarkastisuuttaan ja olen huomannut myös samastuvani häneen pelottavan paljon.

Kaikkia heitä yhdistää kaksi arvostamaani piirrettä: lojaalius ja rohkeus. Elämä on myös potkinut kaikkia neljää kovasti päähän, mikä voittaa minut heidän puolellensa.  

10. Suosikkiprofessori?
Tähänkin minulla olisi monta vahvaa ehdokasta, mutta eniten pidän Lupinista ja McGarmiwasta. He ovat opettajan tehtävässään ehdottomasti Tylypahkan parhaimmistoa - he ovat oikeudenmukaisia ja tietävät, mistä puhuvat. Lisäksi pidän kovasti siitä, että Lupin antaa myös aremmille ja huonommin menestyville oppilailleen mahdollisuuden loistaa.

KUMMAN TEKISIT MIELUUMMIN

11. Peset Kalkaroksen hiukset vai kuuntelet koko päivän Lockhartin itsekehua?
Pesen Kalkaroksen hiukset. Se kestää taatusti vähemmän aikaa kuin kokonaisen päivän - tosin veikkaan professorin hiusten kaipaavan useamman kuin yhden shampookäsittelyn. Ja ainahan voin pitää hanskoja tätä tehdessäni. Vaikka jotkut Lockhartin tempaukset huvittavatkin minua, inhoan hänen omahyväisyyttään ja tulisin hulluksi, jos joutuisin kuuntelemaan häntä edes tunnin, saatika vuorokauden.

12. Kaksintaistelet innostunutta Bellatrixia vai vihaista Mollya vastaan?
Bellatrix, ehdottomasti. Inhoan Bellatrixia, vaikka hän onkin kieltämättä mielenkiintoinen hahmo, mutta hän murhaa kylmäverisesti minulle monia rakkaita hahmoja, joten ei ihmekään, että haluaisin taistella häntä vastaan. Enkä missään nimessä haluaisi suututtaa Molly Weasleya, sillä hän on todistanut kaikille kirjat lukeneille, miten vaarallinen vastustaja tästä pullantuoksuisesta kotiäidistä tulee, jos hänet onnistuu suututtamaan.

13. Matkustat Tylypahkaan Tylypahkan pikajunalla vai lentävällä autolla?
Pikajunalla. Pääsisin tutustumaan junassa muihin tylypahkalaisiin ja onhan se varmasti hieno elämys kiitää Iso-Britannian halki maagiseen kouluun. 

14. Suutelet Voldemortia vai kylvet Pimennon kanssa?
Yök, mitkä vaihtoehdot... Kumpikaan näistä ei erityisemmin miellytä minua, mutta suutelen mieluummin Voldemortia. Vihaan Pimentoa niin paljon, etten todellakaan suostuisi olemaan hänen kanssaan samassa tilassa, etenkään samassa kylpyammeessa. Ja hehheh, kukaan ei määritellyt, minne Voldemortia pitää suudella, joten voisinhan muiskauttaa sen suukon poskelle tai käteen - ja kaikkoontua välittömästi paikalta pesemään suuni huolellisesti.

15. Ratsastat hevoskotkalla vai lennät Tulisalamalla?
Tämä oli todella vaikea! Olen haaveillut jo ennen Harry Potter-sarjan olemassaoloa luudalla lentämisestä, mutta minua houkuttelisi kuitenkin enemmän hevoskotkalla ratsastaminen. Se olisi varmasti erityisen hienoa, koska ratsaille pääsemisestä tietää, että on ansainnut olennon kunnioituksen. Mutta jos vain mahdollista, ottaisin molemmat vaihtoehdot!

ELOKUVASOVITUKSET

16. Tuntuiko joku hahmoista sinusta erilaiselta elokuvissa kuin kirjoissa?
Ginnyn elokuvaversio eroaa suuresti romaani-minästään. Ginny ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini, mutta pidän hänestä paljon enemmän kirjoissa: hän on fiksu ja sanavalmis tyttö, joka ei hätkähdä vähästä. Elokuvissa hän on paljon passiivisempi, mikä harmittaa minua.

17. Pidätkö enemmän jonkun kirjan elokuvaversiosta?
En missään nimessä. Kirjasarjat muodostavat eheän kokonaisuuden, jossa kaikki langat solmitaan loppujen lopuksi yhteen. Pidän myös filmatisoinneista, mutta ne laskevat liikaa sen varaan, että kaikki katsojat ovat lukeneet kirjat - monia kokonaistarinan kannalta tärkeitä kohtauksia on jäänyt pois, monet kysymykset jäävät vaille vastauksia ja eritysesti loppupuolen elokuvissa edetään usein liian hätiköiden.

18. Kumpi on parempi Dumbledore: Richard Harris vai Michael Gambon?
Richard Harris, ehdottomasti. Hänestä huokuu se arvokkuus ja auktoriteetti, jota kirjoissa kuvaillaan. Hän onnistuu mielestäni myös paremmin ilmaisemaan Dumbledoren lempeän puolen. Olin aivan murtunut kuultuani, että hän oli menehtynyt syöpään (että minä vihaan sitä tautia).

Michael Gambon ei ole toivottoman huono, mutta minua raivostuttaa hänen "sekoilunsa" - enkä ikinä suostu antamaan anteeksi, että neljännessä elokuvassa hän raivosi Harrylle kysyessään, oliko poika laittanut nimensä liekehtivään pikariin, kun hänen olisi pitänyt olla rauhallinen ja huolestunut...

Lähde:
http://29.media.tumblr.com/tumblr_m1z5csFMUq1rsfiixo1_400.gif

19. Minkä hahmon tai tapahtuman poisjääminen elokuvista ärsyttää sinua eniten?
Riesun puuttuminen on huutava vääryys, vaikka ymmärränkin syyt hänen pois jättämiselleen. Kuitenkin Riesu tuntuu kirjoissa Tylypahkan sielulta ja olisi ollut hauskaa nähdä hänet valkokankaalla. Minua raivostuttaa myös erityisen paljon kahden tapahtuman vajaaksi jääminen elokuvissa: Kalkaroksen pahin muisto sekä Remuksen avioliitto ja isäksi tuleminen.

Kalkaroksen muistosta leikattiin kaikista tärkein kohta pois - se, joka olisi selittänyt hyvin paljon hänen motiivejaan (ai niin, eikä sitäkään ikinä kerrottu, että Voldemort kuuli ennustuksesta alun perin Kalkarokselta). Remuksen kehityskaaren olennaisimmat osat ovat hänen rakastumisensa ja isäksi tulemisensa. Olisin halunnut nähdä hänen sisäisen kamppailunsa syyllisyytensä ja onnellisuutensa välillä - puhumattakaan siitä, että hän lopulta pyytää Harrya poikansa kummisedäksi.

20. Jos voisit tehdä jonkun Potter-elokuvista uusiksi, minkä valitsisit?
Minun on valittava tähän useampi: Feeniksin kilta sekä Kuoleman varjeluksien molemmat osat. Nämä kaikki sortuivat siihen, että tärkeitä kohtauksia jäi vajaaksi tai kokonaan pois. Pitäisin huolen, että myös kirjoja lukemattomat katsojat saisivat kysymyksiinsä vastaukset.

TYLYPAHKA

21. Mihin tupaan koit aluksi kuuluvasi?
Siitä lähtien, kun luin Viisasten kiven ensimmäistä kertaa, olen pohtinut, mihin tupaan kuuluisin. Totta kai puntaroin tarkkaan, millainen luonteeni on - minulta löytyy paljon piirteitä kaikista tuvista, mutta tulin siihen lopputulokseen, että olisin Rohkelikko tai Korpinkynsi (kuulostanko nyt Hermionelta :D).

22. Mihin tupaan sinut on lajiteltu Pottermoressa tai muualla?
Liityin Pottermoreen neljä vuotta sitten ja olin sekä innostunut että hyvin jännittynyt lajittelutestistä, Pohdin vastauksiani tarkkaan, jotta tulos olisi oikea. Lajitteluhattu julisti lopulta, että olen Rohkelikko. Olin siis arvuutellut itsekseni mahdolliset tupani onnistuneesti. :D

23. Mikä oppiaine olisi suosikkisi?
Pimeyden voimilta suojautuminen ja taikajuomat - kyllä, olen todellakin ollut aina sitä mieltä, että taikajuomat olisi hyvin kiehtova oppiaine. Minä keittelin ja sekoittelin lapsena kaikesta kotoa löytyvästä taikajuomia - tämäkin harrastus on peruja Pottereita edeltävältä ajalta. Minulla on ollut myös outo kiinnostus myrkkyjä kohtaan. Pimeyden voimilta suojautuminen on myös erittäin kiehtova aine, sillä tunneilla on esitelty paljon mielenkiintoisia olioita ja loitsuja. Eikä koskaan ole pahitteeksi osata puolustautua pimeitä voimia vastaan.

24. Mikä loitsuista olisi sinusta hyödyllisintä oppia?
Olisi varmasti erittäin hyödyllistä osata suurin osa kirjoissa mainituista loitsuista, mutta jos on aivan pakko valita, niin varmasti joku parannusloitsu olisi hyödyllisin - sen avulla voisi auttaa monia ja mahdollisesti myös pelastaa lukuisia henkiä.
Tämäkin raapustus on vuodelta 2008.
©Hande

25. Kenen hahmon kanssa ystävystyisit Tylypahkassa välittömästi?
Tähänkään en osaa valita vain yhtä, etenkin kun tätä oli mietittäväkin jonkin aikaa. Varmaan Luna ja Hermione olisivat oppilaista sellaisia, joiden kanssa kemiat kohtaisivat nopeasti.

Lasketaanko professorit mukaan tähän? Silloin sanoisin ystävystyväni nopeasti Lupinin kanssa, samoista syistä kuin aiemmin valitessani suosikkihahmojani. Hänen kanssaan olisi myös mukavaa keskustella lukemistaan kirjoista - hän vaikuttaa lukutoukalta.

Pakko sanoa vielä yksi hahmo: Dobby! Muistin sopivasti, että hän on myöhemmin töissä Tylypahkassa. Hän on aivan ihana hahmo, josta en voi olla pitämättä, joten todennäköisesti myös hänestä tulisi ystäväni.

SEKALAISTA

26. Jos saisit omistukseesi yhden kuoleman varjeluksista, mikä se olisi?
Hömm... Minulla on kaksi vaihtoehtoa, joista valita: elpymyskivi tai näkymättömyysviitta. Minulla olisi suuri kiusaus käyttää elpymyskiveä, sillä olen menettänyt monia läheisiäni ja olisi mukavaa saada jutella heidän kanssaan edes hetken.

Toisaalta, näkymättömyysviitta tulisi kaiken kaikkiaan hyödyllisemmäksi, kun miettii kokonaisuutta. Kyllä minä kuitenkin ottaisin näkymättömyysviitan - olisi hauskaa voida kulkea paikoissa huomaamatta tai tarpeen tullen piilottaa itsensä, läheisensä tai jonkin esineen.

27. Haluaisitko muuttaa jonkun asian kirjoissa (hahmo, tapahtuma jne)?
Ei minulla taida oikein olla mitään, mitä haluaisin muuttaa. Paitsi säästäisin suurimman osan hahmoista, jotka saavat surmansa sarjan aikana - inhoan, kun itselle rakkaita hahmoja kuolee...

28. Kuka on suosikkisi Kelmeistä?
Tätä ei tarvinnut miettiä hetkeäkään: Remus Lupin. Hän on hurmaava luonne ja tietää vastuunsa sekä opettajana että Harryn isähahmona. Hän ei myöskään osallistunut omana kouluaikanaan Kalkaroksen kiusaamiseen, vaikka katseen kääntäminen onkin mielestäni yhtä väärin kuin itse kiusaaminen. Hän on kuitenkin Kelmeistä ainoa, joka selkeästi katuu Kalkarosta kohtaan tekemäänsä vääryyttä ja yrittää hyvittää sitä jollain tavalla, vaikkei Kalkaros olekaan kovin anteeksiantavainen luonne.

29. Jos voisit herättää yhden hahmoista kuolleista, kuka se olisi?
Voi että, kun sarjassa on niin monta hahmoa, joiden kuoleman haluaisin peruuttaa... Listalleni pääsisi suurin osa menehtyneistä hahmoista, mutta jos on aivan pakko valita, herättäisin henkiin Remuksen sekä hänen vaimonsa, Tonksin - heistä en suostu valitsemaan vain toista. Remus oli juuri saamaisillaan ansaitsemansa onnellisen lopun, kun se riistettiin häneltä. Tonks sai kärsiä myös aivan tarpeeksi elämässään ilman tätäkin

Olisi myös julmaa jättää toinen heistä leskeksi, sillä se vaikuttaisi varmasti peruuttamattomasti heistä kumpaankiin. Tärkein syy kuitenkin heidän kuolleista herättämiseensä on se, että heiltä jäi jälkeen pieni poika, joka muuten varttuisi tuntematta omia vanhempiaan - minusta tarinaan ei tarvita enää yhtäkään sellaista lasta, heitä on aivan tarpeeksi ilmankin.

30. Kuoleman varjelukset vai hirnyrkit?
Varjelukset, tietysti. En halua tappaa ketään ja siten repiä sieluani useampaan osaan enkä halua olla kuolematon - kyllästyisin tai ahdistuisin ennemmin tai myöhemmin. Kuoleman varjelusten avulla voisin suojella itseäni mahdollisilta vaaroilta ja olisi kieltämättä mukavaa voida silloin tällöin jutustella edesmenneiden läheisteni kanssa.

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Roald Dahl: Jaakko ja jättipersikka

©Hande
Roald Dahl: Jaakko ja jättipersikka
Otava 2014

Huomasin, etten ole lukenut melkein kolmeen kuukauteen mitään Roald Dahlilta, joten päätin korjata asian lainaamalla kirjastosta hänen ensimmäisen lasten kirjansa. Valikoin luettavakseni kyseisen teoksen, koska muistan lapsuudestani mainoksia kirjan filmatisoinnista - ne saivat tarinan vaikuttamaan kiinnostavalta ja halusin saada selville, mitä siinä tapahtuu.

Jaakko on orvoksi jäänyt poika, joka joutuu asumaan kaameiden tätiensä luona. Hänen ankeaan elämäänsä tulee muutos, kun puutarhan lähes kuolleeseen persikkapuuhun ilmestyy hedelmä, joka kasvaa lopulta valtavaksi. Eräänä päivänä Jaakko huomaa hedelmässä olevan pienen aukon ja ryömii sisään - tästä alkaa hänen elämänsä suurin seikkailu.

Kertomuksen kirjoitustyyli on sama, Dahlin tavaramerkiksi myöhempien teosten myötä muodostunut hullunkurisuus: tarina sisältää mielikuvituksellisia asioita ja perustunnelma on hyväntuulinen, mutta taustalla on myös vakavia teemoja. Lisäksi tarina on opettavainen ja kannustava.

Jaakko ja jättipersikka on minusta parempi kuin Nilviöt, muttei vedä vertoja muille lukemilleni Dahlin kirjoille. Jotkut Jaakon ja jättipersikan hahmot olivat mielestäni ärsyttäviä, eikä tarina ollut yhtä hyvä kuin Matildan, Kuka pelkää noitien sekä Jalin ja suklaatehtaan juonet. Se oli kuitenkin viihdyttävä hyvän mielen kirja, jonka luin mielelläni.

Arvosana: ✮✮✮

Kuten arvata saattaa, luin teoksen osana Roald Dahl-lukuhaastetta. Jaakko ja jättipersikka oli viides haastetta varten lukemani kirja ja olen täten saavuttanut tason Ylinoita.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Daniel Wallace: The Art of Rocksteady's Batman

©Hande
Daniel Wallace: The Art of Rocksteady's Batman
Abrams 2015

Päätin hankkia toukokuussa itselleni lahjan syntymäpäiväni kunniaksi. Ja mikä olisikaan parempi lahja itselle kuin kirja, jonka perään on haikaillut kuukausia? Lopulta suurikokoinen opus saapui perille, mutta minulla oli tuolloin sen verran keskeneräisiä kirjoja, että jätin suosiolla tämän lukemisen tuonnemmaksi. Sallittuani itseni käydä vihdoinkin teoksen kimppuun siitä pelmahti hurmaava, vasta painetun paperin tuoksu. Ihana aloitus lukutuokiolle...

©Hande

The Art of Rocksteady's Batman on, kuten nimestä voi päätellä, taidekirja. Se kokoaa yksien kansien väliin konseptitaidetta Rocksteady-yhtiön Arkham-tietokonepelisarjan kaikista kolmesta osasta: Arkham Asylumista, Arkham Citystä ja Arkham Knightista. Lisäksi kirjassa kerrotaan trilogian tekemisestä useiden ammattilaisten näkökulmasta. Rakastan konseptitaidetta sekä näin tehtiin-kertomuksia, joten ilahduin suuresti kuultuani, että myös ainoasta omistamastani pelisarjasta oli tehty sellainen.

©Hande
Kirja sisältää paljon tietoa pelien eri tekovaiheista ja vastasi moniin kysymyksiini, joita niihin liittyen oli herännyt. Tarinoita projektin varrelta ovat kertomassa muun muassa pelien ohjaaja, taiteellinen johtaja sekä yksi musiikin säveltäjistä. Luonnollisesti sivut ovat myös täynnä taiteilijoiden luonnoksia pelien visuaalisesta ilmeestä. Katselin kuvia lumoutuneena - viimeistään tässä vaiheessa tajusin, miten paljon työtä on tehty, jotta kuluttajille on saatu luoduksi monipuolinen elämys.

Teoksessa käsitellään asioita yksityiskohtaisesti, mutta yksi asia jäi minua harmittamaan: trilogian päätösosan, Arkham Knightin, juonta ei käsitelty erityisen laajasti, mikä näkyi myös taiteen määrässä. Olisin kaivannut materiaalia Arkham Knightin tarinan avainkohdista, sillä ne ovat hyvin mielenkiintoisia - tahtoisin myös tietää, miten käsikirjoittajat päätyivät tiettyihin tarinankerronnallisiin ratkaisuihin, muta valitettavasti tämä kirja ei vastaa siihen. Se on erityisen harmillista, sillä edellisten osien kohdalla niin tapahtuu.

©Hande
The Art of Rocksteady's Bat-man on kiehtova teos rakas-tamani pelisarjan tekemi-sestä. En ole tiennyt kovin-kaan paljon tietokonepelien valmistamisesta, joten kirja perehdytti minut aiheeseen myös yleisellä tasolla. Opuksen lukemisen myötä arvostan entistä enemmän ihmisiä, jotka näkevät paljon vaivaa tehdäkseen toimivia ja mukaansatempaavia virtuaalimaailmoja. Tämä kirja on oivallista lukemista Arkham-pelien ystäville. 

Arvosana: ✮✮✮✮½

©Hande


sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa ja Liisan seikkailut peilimaailmassa

©Hande
Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa ja Liisan seikkailut peilimaailmassa
Gummerus 1996

Carrollin klassikkot kuuluvat niihin teoksiin, joista minun on häpeäkseni tunnustettava, etten ole lukenut niitä koskaan aikaisemmin. Olen nähnyt Disneyltä sekä animaatio- että live action-elokuvan, mutta niistä kumpikaan ei ole kuulunut koskaan suuriin suosikkeihini, joten kenties sen takia kirjojenkin lukeminen on jäänyt, vaikka ne ovat löytyneet yksien kansien välistä siskoni kirjahyllystä jo vuosia. Haluan mennä katsomaan Burtonin Liisan seikkailut peilimaailmassa-elokuvan, joten ajattelin nyt olevan sopiva hetki korjata aukko ylessivistyksessä ja lukea elokuvaa inspiroineet tarinat.

Minulla on ollut jonkinmoisia odotuksia kirjan sisällön suhteen näkemieni filmatisointien sekä Batmanin ansiosta - Yön ritarin konnagalleriaan kuuluu Hullu hatuntekijä-nimellä esiintyvä rikollinen, joka suhtautuu pakkomielteisesti, yllätys, yllätys, Liisan seikkailuihin. Olen myös nähnyt vuosien varrella lukuisia otteita teoksissa olevista runoista. Ryhdyin lukemaan kirjaa siis suurella mielenkiinnolla.

Sekä ihmemaassa että peilimaailmassa kaikki on ihanan nurinkurista: juoni etenee kummassakin, mutta aivan outoihin suuntiin, hahmokaarti on hyvin eriskummallinen eikä heidän logiikkansa ole rationaalisimmasta päästä. Teksti on täynnä hauskoja sanaleikkejä ja loruja sekä John Tennielin kuuluisia kuvituskuvia, joita olen nähnyt lukuisissa yhteyksissä pienestä asti. Vaikken ole lukenut kirjaa koskaan aikaisemmin, se tuntui oudon tutulta, jopa kotoisalta.

Intohimoisena kyökkipsykologina minusta oli hienoa huomata, miten hyvin Carroll on havainnoinut pienen lapsen järjenjuoksua ja sisällyttänyt sitä tarinoihin. Tämä ei rajoitu pelkästään Liisaan, tarinoiden päähenkilöön, vaan koko kirja rakentuu oikeastaan lasten logiikasta. Kaiken kukkuraksi muut hahmot vievät tämän logiikan vapautuneesti vielä paljon pidemmälle, jolloin Liisa pikkuvanhoine huomautuksineen on tavallaan kertomusten "järjen ääni", tai ainakin yrittää olla. Oli vapauttavaa lukea kirjaa, jossa kaikkea ei ratkaistu miettimällä, mikä on realistista ja rationaalista.

Liisan seikkailut ihmemaassa ja Liisan seikkailut peilimaailmassa ovat ylistys luovuudelle ja mielikuvitukselle. Lapselle se on todennäköisesti hauska seikkailu, mutta aikuiselle se on muistutus siitä, ettei kaikkea tarvitse ottaa aina niin vakavasti.

Arvosana: ✮✮✮✮

torstai 16. kesäkuuta 2016

Daniel Defoe: Moll Flanders

©Hande
Daniel Defoe: Moll Flanders
Tammi 1957

Sain nollattua aivoni Jumalaisen näytelmän jäljiltä lukemalla pari täysin vapaavalintaista teosta joten päätin palata taas Läpi historian-haasteen pariin. Olen yrittänyt suunnitella lukemistoani jo etukäteen, sillä tavoitteeni on lukea yksi teos kultakin aikakaudelta. Valistus/esiromantiikka aiheutti minulle päänvaivaa, mutta selailtuani internetissä silmiini osui tämä teos. Olen lukenut Defoen Robinson Crusoen ala-asteikäisenä ja pidin siitä, joten kynnys Moll Flandersin valitsemiseen oli pieni. Lisäksi sain pitkästä aikaa syyn kipaista kirjastoon.

Teoksen päähenkilö on ollut minulle tuttu nimeltä jo vuosia, mutten ole silti tiennyt, mistä romaanissa oikeastaan on kyse. Kirja kertoo Moll Flandersin elämäntarinan käyttäen minä-kertojaa - teos perustuu todellisuudessa eläneen Elizabeth Adkinsin vaiheisiin. Hänen oikeasti käyttämänsä salanimi oli Moll King. Defoe oli tavannut hänet, minkä vuoksi mies innostui kirjoittamaan naisen vaiherikkaasta elämästä.

Kertomus on yllättävän helppolukuinen, kun ottaa huomioon ilmestymisajankohdan sekä käännöksen valmistumisvuoden: alkuperäisteos on julkaistu vuonna 1722 ja suomennos 1957. Myös Flandersin elämänvaiheet olivat itsessään kiinnostavia, vaikka minua ärsyttikin jonkin verran alituinen vakuuttelu siitä, ettei kirjan tarkoitus ole houkutella lukijoitaan siinä kuvailtuun paheelliseen elämään ja miten se pyrkii olemaan opettavainen. Tiedän tämän olleen valistusajan tyylille ominainen tapa kirjoittaa, mutta nykylukijalle se tuntuu vain teennäiseltä.

Romaanin kautta saa hyvän käsityksen naisten asemasta 1600- ja 1700-lukujen vaihteen Euroopassa. Naisen asema on ollut taloudellisesti turvattu vain hyvän avioliiton kautta, ellei ole kuin ihmeen kaupalla saanut omistettavakseen hyvin tuottavan liiketoimen - ja siihenkin tarvittiin yleensä se, että toimi on ollut miehen, joka on sittemmin menehtynyt. Jos nainen joutuu mieron tielle, se on täysin hänen syytään - ei missään nimessä yhteiskunnan tai elämää kontrolloivien miesten.

Moll Flanders on monivaiheinen ja ajatuksia herättävä romaani erään naisen elämästä reilu kolmesataa vuotta sitten. Yllätyin positiivisesti huomatessani, että pidän kirjasta, vaikka sen kirjoitustyyli kävi ajoittain hiukan hermoille. Ehkä minun pitäisi lukea joskus huvin vuoksi Robinson Crusoe uudestaan, kun kerta Defoen tekstiä on näin helppoa lukea.

Arvosana: ✮✮✮✮

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Lucinda Riley: Keskiyön ruusu

©Hande
Lucinda Riley: Keskiyön ruusu
Bazar 2016

Sain ennakkokappaleen ensimmäisestä Lucinda Rileylta suomennetusta teoksesta. Kiinnostuin romaanista, koska historialliset, sukusalaisuuksia sisältävät tarinat ovat lähellä sydäntäni. En alkanut lukea kirjaa aivan heti, kun se tipahti postiluukusta, sillä Jumalainen näytelmä oli minulla silloin vielä kesken. Päästyäni aloittamaan tarina vei minut tyystin mukaansa, ja vain pakolliset tehtävät saivat minut keskeyttämään lukemisen.

Keskiyön ruusu on kahden aikatason välillä kulkeva sukutarina, joka etenee tyylilajille tutun kaavan mukaan: nykyajassa tapahtuu jotain, jonka myötä yksi päähenkilöistä alkaa tutkia iäkkäämmän sukulaisensa menneisyyttä. Mitä pidemmälle tarina etenee, sitä enemmän mukana on takaumia, joiden avulla lukija pääsee seuraamaan mennyttä aikaa sen kokeneiden ihmisten näkökulmasta. Pikkuhiljaa salaisuuksien vyyhti alkaa aueta ja paljastuu asioita, joiden vaikutukset yltävät nykyhetkeen asti.

Kuten edellä mainitsin, tarina on mukaansatempaava, vaikka kaava onkin entuudestaan tuttu. Romaani on nopealukuinen, mikä toi mukavaa vaihtelua Jumalaisen näytelmän jälkeen. Aikatasot vaihtuivat sujuvasti ja niiden välillä vallitsi tasapaino. Kummassakin osiossa on mielenkiintoisia piirteitä, mutta pidin silti hiukan enemmän menneisyyden tarinasta. 1920-luku on minua kiehtova vuosikymmen ja Iso-Britannian lisäksi pääsin matkalle minulle melko tuntemattomaan Intiaan sekä tutustumaan sen kulttuuriin.

Romaanissa on mukana paljon kiinnostavia, inhmillisiä henkilöhahmoja, joista suurimpaan osaan minulle kehittyi vahva tunneside - joko positiivisessa tai negatiivisessa mielessä. Olen oikeastaan yllättynyt, miten helppoa minun oli samastua moniin heistä, vaikken olisi koskaan kokenut omassa elämässäni samankaltaisia asioita kuin teoksen henkilöt. Rileyn kerrontatyyli sai minut myötäelämään kunkin hahmon vaiheita aivan kuin he olisivat tuntemiani ihmisiä.

Keskiyön ruusu on perinteinen historiallinen sukudraama kliseineen, mutta se toi kuitenkin tyylilajiin uutta väriä ja onnistui jopa yllättämään jonkin verran lopun käänteissä. Teos muistuttaa minusta rakenteeltaan ja tunnelmaltaan Kate Mortonin Hylättyä puutarhaa, josta myös pidän. Rileyn kirja ei mullistanut maailmaani, mutta oli silti erityisen nautittavaa luettavaa.

Arvosana: ✮✮✮✮

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Scott Snyder ym: The Joker - Death of the Family

©Hande
Scott Snyder ym: The Joker - Death of the Family
DC Comics 2013

Luin viime lokakuussa Scott Snyderin mestariteoksen Batman - Kuolema kulkee perheessä. Tarinasta tuli lukijoiden keskuudessa niin suosittu, että sitä on laajennettu ja totta kai halusin hankkia tämän lisämateriaalin. Löysin teoksen, jossa ne ovat nidottuna yksien kansien väliin - ostin sen jo ennen kuin luin päätarinan toisen kerran, jolloin kirjoitin siitä blogiin. Olen antanut teoksen odottaa hyllyssä, mutta saatuani keskeneräiset romaanit päätökseen tartuin tähän välipalaksi.

Sarjakuva koostuu Kuolema kulkee perheessä-teoksen keskeisten hahmojen näkökulmasta kerrotuista tie-in-tarinoista. Mukana ovat itse Yön ritari, Harley Quinn, Robin, Batgirl, Red Hood, Nightwing, Red Robin ja Kissanainen, joka ei ole mukana päätarinassa. Teos sisältää myös Kuolema kulkee perheessä-tarinan loppuhuipennuksen sekä erillisen epilogin. Nämä tarinat luovat yhdessä eheän kokonaisuuden, joka paljastaa Jokerin suunnitelmat yksityiskohtia myöten.

Tarinat ovat yhteensä yhdentoista kirjoittajan kynäilemiä ja niiden taso vaihtelee: osa on keskinkertaisia, jopa kömpelöitä, kun taas jotkut ovat kerrassaan loistavia. Tie-in-kertomuksista suosikkini ovat Batmanin, Harley Quinnin ja Batgirlin tarinat. Ne olivat syvällisimpiä sekä käsittelivät onnistuneesti hahmojen välisiä suhteita ja toivat ennen kaikkea julki onnistuneesti Jokerin hyytävän laskelmoinnin ja julmuuden. Erityisesti Harleyn ja Batgirlin tarinoiden kirjoittajat onnistuivat viemään sen aivan uudelle tasolle, enkä välttynyt yllätyksiltä enkä järkyttymisiltä.

Sarjakuvissa esiintyi paljon intertekstuaalisuutta. Tarinoissa oli viittauksia muun muassa Yksinäiseen ratsastajaan, Oopperan kummitus-musikaaliin sekä tietysti aikaisempiin Batman-aiheisiin kertomuksiin. Rakastan tällaisia pieniä yksityiskohtia, joita voi poimia lukemisen lomassa - ne tekevät tarinoista mielenkiintoisempia ja kytkevät ne yhteen muun länsimaisen kulttuurin kanssa.

The Joker - Death of the Family ei aivan yllä alkuperäistarinan tasolle, mutta se tarjoaa laajemman näkökulman Snyderin luomalle tapahtumaketjulle. Tälläkin kertaa niskakarvani nousivat pystyyn, mutta sarjakuvat onnistuivat myös naurattamaan ajoittain. Jos on lukenut Kuolema kulkee perheessä-teoksen ja pitänyt siitä, kannattaa tähänkin perehtyä.

Arvosana: ✮✮✮½

torstai 9. kesäkuuta 2016

Blogger Recognition Award












Yllätyin huomattuani, että sain blogipalkintohaasteen Unelmien aika- sekä Sivu sivulta-blogissa. Kiitos, Katriina ja Jenni!

Ohjeet palkinnonsaajalle:
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi

Olen kertonut aiemminkin blogini tarinan, mutta kertaus on opintojen äiti: olen pitänyt vuodesta 2011 henkilökohtaista lukupäiväkirjaa, ja leikittelin vuosia ajatuksella kirjablogin perustamisesta. Rohkeus idean toteuttamiseen löytyi vasta reilu vuosi sitten, kun vahingossa keksin blogilleni mieluisan nimen, jota kukaan muu ei ollut ottanut käyttöönsä. Aloin kirjoittaa muistikirjani lisäksi myös blogiin lukemistani teoksista ja siitä se sitten lähti.

Koen itsekin olevani vielä keltanokka bloggaajien keskuudessa, sillä olen pitänyt blogia vasta vuoden ja neljä kuukautta. Voin kuitenkin antaa joitakin perustavanlaatuisia ohjeita:
  • Valitse aihe tai aiheita, joista haluat kirjoittaa. Kannattaa valita aihe, josta on niin kiinnostunut, että siitä malttaa kirjoittaa pidempään kuin viikon tai kaksi. Aiheita voi olla useampiakin, muttei kannata ottaa niitä liikaa, ettei blogi muutu sekavaksi.
  • Keksi blogillesi nimi. Persoonallinen nimi erottaa massasta, joten nimen valitsemiseen kannattaa käyttää aikaa. Koska pidän kirjablogia, pohdin aikoinaan minulle merkittäviä romaaneja ja nimesin oman blogini niistä yhden mukaan.
  • Päätä, kirjoitatko omalla nimelläsi vai nimimerkillä. Monet kirjoittavat blogiaan omalla nimellään, mutta se ei ole pakollista, jos niin ei halua tehdä.
  • Suunnittele blogin ulkoasu. Ulkoinen olemus vaikuttaa siihen, miten mielellään ihmiset blogiasi lukevat. Suosittelen jälleen omaleimaisuutta, mutta on syytä muistaa pitää ulkoasu selkeänä ja blogin fontti helppolukuisena. Jos tuntuu siltä, voit suunnitella blogillesi oman bannerin - internetistä löytyy useita ilmaisia kuvanmuokkausohjelmia, joiden avulla sen voi tehdä.
  • Pyri kirjoittamaan säännöllisesti. On hyvä miettiä, miten tiuhaan blogiinsa haluaa kirjoittaa. Oli se sitten joka päivä, kerran viikossa tai muutaman kerran kuukaudessa, on hyvä pitää homma säännöllisenä, sillä muutoin lukijat saattavat menettää mielenkiintonsa.
  • Ole aktiivinen blogimaailmassa. Seuraa muita blogeja ja uskaltaudu kommentoimaan rohkeasti muiden tekstejä - siten myös mahdolliset uudet lukijat löytävät sinut. Ei ole kuitenkaan kohteliasta ruveta mainostamaan ylettömästi omaa blogiaan kommenttiensa yhteydessä.
  • Löydä oma kirjoitustyyli. Pohdi, millä tavalla haluta kirjoittaa. Aluksi mallia voi ottaa esimerkiksi muilta bloggaajilta, muttei ole järkevää matkia suoraan. Pikkuhiljaa oma kirjoitustyyli löytyy. Kannattaa kiinnittää kuitenkin huomiota tekstin oikeakielisyyteen helppolukuisuuden takaamiseksi.
  • Älä ota paineita lukijamääristä. Bloggaamisesta saa eniten irti, kun kirjoittaa puhtaasti itseään varten. Totta kai on mukavaa saada blogilleen lukijoita, muttei siitä kannatta ottaa liikaa paineita - hiljaa hyvä tulee. Niin kauan, kun bloggaamisesta nauttii itse, se on vaivan arvoista!

Siinä olivat minun ohjeeni. Ei mukana ole mitään ihmeellistä, mutta kyllä näillä eväillä alkuun pääsee. :)
Haastan mukaan seuraavat blogit, toivottavasti ette ole vielä ehtineet saada tätä:

Disnerd dreams
Dysphoria
Kirjakko ruispellossa
Kirjavarkaan tunnustuksia
Lukijan roolissa
Lukuisa
Pyörivä nuoli

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Dante: Jumalainen näytelmä

©Hande
Dante: Jumalainen näytelmä
Karisto 2009

Päätettyäni osallistua Läpi historian-lukuhaasteeseen tiesin heti, että keskiaikaa varten lukemani teos olisi Jumalainen näytelmä. Se on ainoa keskiajalla kirjoitettu kirja, jonka vanhempani omistavat ja olen pohtinut vuosikausia itseni haastamista Danten klassikolla. Kaksi kuukautta siinä meni, mutta sain kuin sainkin romaanin luettua.

Aavistin jo etukäteen, ettei luku-urakka olisi helppo, joten luin kirjaa suosiolla pienissä pätkissä. Jumalainen näytelmä on kirjoitettu lyyriseen muotoon, mikä vaikuttaa teoksen hidaslukuisuuteen. Aihe ei ole myöskään kaikista helpoin: Dante tutustuu oppaansa, runoilija Vergiliuksen, johdattamana tuonpuoleiseen juurta jaksain. Matka alkaa Helvetistä, jatkuu Kiirastuleen ja päättyy Taivaaseen.

Teoksen avulla saa hyvän käsityksen katolisen kirkon näkemyksistä kuoleman jälkeisestä elämästä. Kukin paikka on jaettu useampaan piiriin, joihin maallisen elämän jättäneet sijoitetaan rikkeidensä tai hyveidenseä suuruuden perusteella. Piirit on kuvailtu hyvin yksityiskohtaisesti ja myös kuhunkin piiriin kuuluvia lueteltiin runsaasti. Kieltämättä välillä rangaistavaksi luokiteltavat synnit tuntuivat minusta kohtuuttomilta, mutta osa niistä edustaa omaa aikaansa ja kaikki toimii kuitenkin katolisen kirkon oppien mukaisesti.

Romaani sisältää lukuisia viittauksia: on Danten ajan merkkihenkilöitä, antiikin ajan älykköjä sekä mytologisia olentoja ja hahmoja. Monet näistä maininnoista menivät minulta täysin ohi, mutta mukana oli myös minulle tuttuja asioita ja henkilöitä. Viittausten lisäksi kirjassa on paljon lukusymboliikkaa sekä muita vertauskuvia. Niistäkin ymmärsin vain joitakin, mutten antanut sen häiritä, sillä muuten en olisi saanut teosta ikinä päätökseen.

Jumalainen näytelmä osaa olla välillä perin puuduttavaa luettavaa, mutta on silläkin hetkensä - tosin ne kaikki löytyvät oikeastaan ensimmäisestä osasta, Helvetistä. Yleissivistyksen kannalta kirja on kiintoisa ja olen ylpeä siitä, että sain sen luettua ilman sen suurempia keskeytyksiä.

Arvosana: ✮✮✮