keskiviikko 31. elokuuta 2016

Jack Thorne, John Tiffany & J. K. Rowling: Harry Potter and the Cursed Child Parts I & II

©Hande
Jack Thorne, John Tiffany & J. K. Rowling: Harry Potter and the Cursed Child Parts I & II
Little, Brown 2016

Muistan vieläkin, miten suljin Harry Potter ja kuoleman varjelukset-kirjan ensimmäisen lukukerran jälkeen hyvin hitaasti ja haikein mielin - en halunnut uskoa, että vuosien pituinen matka oli päättynyt. Olin myös aivan varma siitä, että tarina päättyy seitsemänteen osaansa, kunnes virallisila tahoilta ilmoitettiin, että kertomus saa jatkoa näytelmän muodossa. Innostuin ja harmistuin yhtäaikaa, sillä tiesin, etten pääsisi katsomaan näytelmää, vaikka tarina kiinnostikin. Onnekseni näytelmästä ilmoitettiin tehtävän myös kirjaversio, jotta mahdollisimman moni Potter-fani pääsisi siitä nauttimaan. Ennakkotilasin teoksen, ja kun sain sen käsiini, ryntäsin saman tien ulos lukemaan.

Ahmaisin Cursed Childin yhdeltä istumalta, joskin palasin myöhemmin ulkoilmasta sisälle jatkamaan lukemista. En ole lukenut näytelmiä kovinkaan paljon elämäni aikana, muttei tämän teoksen käsikirjoitusmuoto häirinnyt kokemustani ollenkaan. Minulle ei tuottanut vaikeuksia kuvitella miljöitä tai hahmoja, vaikka kuvailu ei ollut läheskään yhtä rikasta kuin Rowlingin alkuperäisessä Potter-saagassa.

Tarina on hyvin tapahtumarikas ja nopeasti etenevä. Monta kertaa lukemisen aikana suuni loksahti auki hämmästyksestä ja minussa heräsi niin vahvoja tunteita, että reagoin lukemaani myös verbaalisesti - sisälle siirtyminen osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä huudahtelin melko paljon. Juonen eteneminen oli luontevaa, joskin tarina tuntui ajoittain hieman fanficcimäiseltä, mutta tämä seikka ei häirinnyt minua kamalasti - siitä olen iloinen.

Kertomuksessa on mukana laaja hahmokaarti, johon mahtuu kosolti sekä vanhoja että uusia tuttavuuksia. Oli sydäntä lämmittävää huomata monen itselle rakkaaksi muodostuneen hahmon olevan mukana, ja tykästyin minä joihinkin entuudestaan tuntemattomistakin hahmoista. Yllätyin kovasti siitä, että yhdeksi suosikeistani nousi Scorpius Malfoy. En ole koskaan voinut sietää hänen isäänsä, Draco Malfoyta, septologiassa, joten en olisi ensimmäisenä arvannut kiintyväni Scorpiukseen.

Cursed Child oli yhtä tunteiden vuoristorataa yllättävine käänteineen ja nostalgiaryöppyineen. Ajoittain jotkut tarinankerronnallisista ratkaisuista tuntuivat turhankin korkealentoisilta, mutta pidin hyvin paljon kertomuksen tematiikasta. Cursed Child ei yllä suosikki-Pottereideni tasolle, mutta piidin siitä silti - oli mukavaa palata itselle erityisen rakkaan maailman pariin ja saada tietää, mitä Harrylle ja kumppaneille tapahtui 19 vuotta myöhemmin.

Arvosana: ✮✮✮✮

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Jojo Moyes: Jos olisit tässä

©Hande
Jojo Moyes: Jos olisit tässä
Gummerus 2016

Saatuani Kerro minulle jotain hyvää-kirjan päätökseen, minun oli aivan pakko mennä kirjakauppaan ja hankkia tarinan jatko-osa. Olin tietoinen tästä jatko-osasta jo aikaisemmin, mutten ollut hankkinut sitä, sillä edeltäjän hankkiminenkin oli pitkän empimisen tulosta. Rakastuin kuitenkin teokseen, joten hankin tämänkin romaanin käsiini ja aloitin lukemisen heti, kun mahdollista. Ahmaisin teoksen vuorokaudessa.

HUOMIO! Tästä eteenpäin kirjoitus sisältää juonipaljastuksia teoksen edellisestä osasta Kerro minulle jotain hyvää. Jos haluat välttyä niiltä, siirry kohtaan "juonipaljastukset päättyvät"-tekstin jälkeen.

Jos olisit tässä alkaa kaksi vuotta Kerro minulle jotain hyvää-romaanin tapahtumien jälkeen. Lou ei ole onnistunut lunastamaan lupaustaan elää elämäänsä täysillä: hän on kylläkin muuttanut Lontooseen omaan asuntoon, mutta lupaava alku on pysähtynyt työpaikkaan lentokentän pubissa. Hän ei ole myöskään vielä oppinut elämään Willin kuoleman kanssa. Pystyykö Lou päästämään irti menneisyyden haamuista ja täyttämään rakastamalleen miehelle antamansa lupauksen?

Minulle tuli pian kirjan aloittamisen jälkeen tunne, että Moyes on vieraillut pääni sisällä: hänen kuvailunsa läheisensä menettäneen henkilön vaiheista ja mielenliikkeistä tuntui olevan suurilta osin kuin omasta elämästäni. Välillä se tuntui niin rankalta, että kirja oli pakko pistää sivuun ja tehdä jotain muuta. En halunnut jäädä vatvomaan liikaa omia kokemuksiani.
Minäpä kerron millaista on elämä katastrofaalisen, mullistavan kokemuksen jälkeen. Sitä luulisi, että joutuu selviytymään, vain katastrofaalisesta, mullistavasta kokemuksesta itsestään: mieleen välähtävistä muistikuvista, unettomista öistä, siitä että tapahtumat pyörivät mielessä loputtomiin ja joutuu kyselemään itseltään, tekikö oikein, sanoiko ne asiat jotka piti sanoa, olisiko voinut muuttaa tapahtumien kulun tekemällä jotain edes hiukan toisin.
Juonipaljastukset päättyvät.

Vaikka romaani onnistui ajoittain livahtamaan ihoni alle ja sai miettimään oman elämän tapahtumia, Jos olisit tässä on pinnallisempi ja kliseisempi kuin edeltäjänsä. Monet juonenkäänteet oli helppo arvata etukäteen, mutten sentään tajunnut aivan kaikkea ensimmäisten lukujen aikana - mukaan mahtui myös muutamia, hyvinkin yllättäviä käänteitä.

Kirja sisältää hahmojen osalta sekä vanhoja että uusia tuttavuuksia, joista pidän, mutta jotkut hahmot ja heidän käytöksensä saivat minut muljauttelemaan silmiäni sekä kiristelemään hampaitani. Tästä täydellinen esimerkki ovat Loun vanhemmat: he ovat teoksessa käytännöllisesti pelkkää parodiaa, mutta samalla minua alkoi huolestuttaa, voiko tuollaisia ihmisiä olla oikeastikin olemassa länsimaissa 2010-luvulla.

Jos olisit tässä ei ole edeltäjänsä veroinen, mutta vastasi silti tyydyttävästi ensimmäisen osan esittämiin kysymyksiin. Se oli myös tyyliltään lähempänä perinteistä chick-litiä - sitä, josta en erityisemmin välitä. Kuitenkin viihdyin kirjan parissa suurimman osan lukuajasta ja se onnistui edeltäjänsä lailla herättämään minussa laajan skaalan erilaisia tunteita.

Arvosana: ✮✮✮✮

P. S. Oli hauska yllätys bongata kirjasta Suomi-viittaus klassisen musiikin maailmasta. Nähtyäni Sibeliuksen nimen teoksen sivuilla, ajattelin huvittuneena mielessäni "nyt torille".

maanantai 15. elokuuta 2016

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää

©Hande
Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää
Gummerus 2016

Näin jossain vaiheessa elokuvateatterissa mainoksen elokuvasta Kerro minulle jotain hyvää. Tarina vaikutti mielenkiintoiselta ja mukana oli monta tuttua näyttelijää, joten painoin elokuvan nimen mieleeni. Pian tämän jälkeen näin elokuvaa inspiroineen kirjan kaupassa, mutten ostanut sitä, sillä kirja paljastui chick litiksi, joka ei ole minun suosikkigenreni, kuten kerroin Unpopular Bookish Opinions-haasteessa. Lopulta päätin kuitenkin antaa teokselle mahdollisuuden ja ostin sen.

Suhtautumiseni kirjaan oli lukemisen aloittamisenkin jälkeen melko skeptinen, mutta parin luvun jälkeen tarina imaisi mukaansa. Kerronnan näennäinen kepeys kätki alleen kosolti vaikeita aiheita - teos oli tämän ansiosta helppolukuinen, mutta ajatukset alkoivat pyöriä raskaiden kysymysten äärellä. Lopulta huomasin ahmivani tarinaa, enkä millään malttanut laskea sitä käsistäni ilman raskauttavaa syytä.

Moyesin romaanissa on laaja hahmokaarti. Heistä suurin osa on luonteeltaan tyypillisiä chick litin henkilöhahmoja, mutta he ovat silti kaikki inhimillisiä sekä uskottavia. Erityisesti teoksen päähenkilöt, onnettomuudessa neliraajahalvautunut, paljon maailmaa nähnyt Will sekä pikkukaupunkiin jämähtänyt, epävarma ja Willin henkilökohtaiseksi avustajaksi päätyvä Lou
tekivät minuun vaikutuksen. Minulle tuli hyvin usein tunne, että luen otteita omasta elämästäni, kun jompikumpi heistä oli kyseessä. Yllätyin tyystin huomatessani miten vahvasti heihin samastuin ja miten hyvin ymmärsin kummankin tekemiä valintoja.
Pahinta henkilökohtaisen avustajan työssä ei ole se, mitä luulisi. Pahinta ei ole nosteleminen ja peseminen, lääkkeet ja puhdistuspyyhkeet ja lievä, mutta kumminkin aina erottuva desinfiointiaineen tuoksu. Eikä edes se, että useimmat ihmiset arvelevat henkilökohtaisen avustajan päätyneen työhönsä vain siksi, ettei hänen älynsä riitä mihinkään muuhun. Pahinta on, että kun viettää kaiket päivät todella lähellä toista, ei pääse pakoon hänen mielialojaan. Tai omiaan.
HUOMIO! Tästä eteenpäin kirjoitus sisältää mahdollisia juonipaljastuksia kirjan juonesta. Jos haluat välttyä pieniltäkin vihjauksilta, siirry kohtaan "juonipaljastukset päättyvät"-tekstin jälkeen.

Yksi kirjan keskeisimmistä teemoista on eutanasia. Romaanin hahmokaartista löytyy sekä avustetun itsemurhan puolustajia että vastustajia - kummallekin kannalle tarjottiin tarinassa myös perusteluita. Kirjaa lukiessa tulin miettineeksi omaakin kantaani asiaan. Olen kuulunut aiemmin, ja kuulun edelleenkin eutanasian kannattajiin.

En tunne liikuntarajoitteisia, mutta olen nähnyt ja tuntenut vuosien varrella ihmisiä, jotka ovat kärsineet samantapaisista oireista kuin Will tilansa takia. Lisäksi olen joutunut monta kertaa todistamaan, kuinka parantumattomasti sairas on kuihtunut ja kitunut hitaasti kohti elämänsä päätöstä - ainoana oljenkortenaan elvytyksen kieltävä hoitotestamentti.

Läheisten menettäminen on aina kamalaa, mutta minusta on erittäin itsekästä haluta pitää ihminen väkisin hengissä, vaikka paranemisesta ei olisi toivoa ja henkilö kärsii tai joutuu elämään alituisessa pelossa kärsiä suurista tuskista. Mielestäni päätökset omasta elämästä, myös sen mahdollisesta päättämisestä, tulee olla kyseisellä henkilöllä itsellään.

Juonipaljastukset päättyvät.

Kerro minulle jotain hyvää sai minut nauramaan kippurassa, ja itkemään silmät päästäni - enkä kyynelehdi elokuvia katsoessa tai kirjoja lukiessa kovin usein. Moyesin teos iski vahvasti tunteisiin ja jäi pyörimään mieleeni pitkäksi aikaa. Kirjan lukemisesta on kolme viikkoa, ja vasta nyt minusta tuntui, että pystyn kirjoittamaan teoksesta. Kuten takakannessakin luvataan, se on aseistariisuva romaani - minun kohdallani myös yllättävän hieno ja mieleenpainuva elämys. Kerro minulle jotain hyvää opetti minulle, että välillä kannattaa antaa mahdollisuus myös inhokkigenrensä teoksille.

Arvosana: ✮✮✮✮✮

torstai 11. elokuuta 2016

Liebster Awards-tunnustus II


Sain Unelmien aika-blogin Katriinalta Liebster Award-tunnustuksen - nöyrimmät kiitokseni!

Säännöt:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Vastaukseni:

1. Mikä on ollut kuluneen kesän paras kirja?
Tykästyin totaalisesti Grant Morrisonin Arkham Asylum-sarjakuvaan.
Kesältä löytyi myös yllättäjä, nimittäin Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää. Rakastuin siihen, vaikka kirja on chick-litiä, yksi inhokkilajityypeistäni.

2. Mikä kirja on ollut kuluneen kesän pettymys?
Brian Azzarellon Jokeri. Lähes kaikki Jokerin hahmoon liittyvä oli kadonnut eikä tarina tehnyt minuun minkäänlaista vaikutusta.

3. Mikä on paras kirjoihin liittyvä kesämuistosi?
Hömm... En nyt kyllä yhtään osaa sanoa... Minulla ei ole mitään vahvaa kirjamuistoa, joka liittyisi nimenomaan johonkin vuodenaikaan.
Tosin nimipäiväni on sopivasti kesällä ja pienenä sain myös silloin jonkun lahjan - hyvin usein se oli kirja. Oli mukavaa aina arvuutella, mitä seuraavaksi saisi.

Hei, nyt minä keksin! Tänä kesänä Onnetar on ollut minulle erittäin suosiollinen: olen voittanut kahden viikon sisällä kolmessa eri kirjabloggaajien arvonnassa Arpaonni ei ole kovin usein puolellani, joten on erittäin positiivinen yllätys voittaa useamman kerran - ja vielä kirjoja.

4. Mikä kirjagenre kuuluu kesään?
Historialliset romaanit ja dekkarit.

5. Missä tykkäät lukea kesällä?
Sohvalla, parvekkeella sään salliessa ja ulkona.

6. Minä vuodenaikana luet eniten?
Minun piti alkaa tutkiskella lukupäiväkirjojani, sillä minulla ei ollut aavistustakaan, milloin lukisin eniten. Tosin tilastoiminenkaan ei tuonut valaistusta asiaan, sillä tilanne on vaihdellut vuosittain neljän vuoden ajan: kaikilla muilla vuodenajoilla paitsi talvella on lukupiikkejä niiltä vuosilta, joina olen kirjannut lukemiseni ylös. Tilanne saattaa tosin muuttua tänä vuonna, eihän sitä tiedä.

7. Mitä aiot lukea syksyllä?
Ei harmainta aavistustakaan. :D Todennäköisesti jotain Läpi historian- sekä Kirjavat kissat-haasteisiin liittyvää.

8. Onko sinulla muita kirjoihin liittyviä suunnitelmia syksylle?
Helsingin kirjamessut ovat olleet must go-tapahtuma minulle niiden ensimmäisestä järjestämiskerrasta alkaen, joten pitäähän sinne tänäkin vuonna mennä. Muuta minulla ei sitten olekaa tiedossa, ainakaan toistaiseksi.

9. Kumpi on hauskempaa: ostaa kirjoja omaksi vai lainata niitä kirjastosta?
Olen varsinainen kirjahamsteri, joten omaksi ostaminen on ehdottomasti hauskempaa. Haaveilen siitä, että saisin joskus kirjastohuoneen ja täytyyhän sinne täytettä hankkia. :D

10. Osallistutko mieluummin lukuhaasteisiin vai luetko mitä mieleen juolahtaa?
Riippuu ihan tilanteesta: jos bongaan lukuhaasteita, joiden puitteissa minua kiinnostaa lukea, osallistun niihin. Luen erittäin usein myös mitä mieleen juolahtaa. Joskus tosin päätöksiä on vaikeaa tehdä ja silloin olen iloinen, jos olen mukana jossakin haasteessa, joka helpottaa valinnanvaikeutta.


11. Mitä aiot lukea seuraavaksi?
Jatkan Don Quijotea jossain vaiheessa ja ajattelin myös aloittaa John Irvingin Vapauttakaa karhut.

************

Tunnustuksen minulta saavat:

Kysymykseni teille:

1. Minkä ikäisenä ja miten opit lukemaan?
2. Mikä oli lapsuutesi suosikkikirja?
3. Käytätkö valmiita lukupäiväkirjoja tai kirjoitatko muistiinpanoja paperille ennen blogitekstin kirjoittamista?
4. Luetko sarjakuvia?
5. Jos järjestäisit nyt lukuhaasteen, minkä aiheinen se olisi?
6. Onko sinulla kirjallisuudesta poimittuja esikuvia - todellisia tai fiktiivisiä?
7. Jos elämästäsi tehtäisiin kirja, mikä sen nimi olisi?
8. Saat omistukseesi laajan kirjaston, mutta sen valikoima koostuu vain yhdestä genrestä. Minkä valitsisit?
9. Jos perustaisit toisen blogin, mitä aihetta se käsittelisi?
10. Kenet kirjailijan kutsuisit luoksesi kylään, jos saisit mahdollisuuden?
11. Mitä lukeminen sinulle merkitsee?

tiistai 9. elokuuta 2016

Douglas Adams: Linnunrata

©Hande
Douglas Adams: Linnunrata
WSOY 2009

Adamsin viisiosainen trilogia on odottanut lukemistaan vuosikausia kirjahyllyssäni. Kesäkuussa päätin vihdoinkin perehtyä teokseen - minulle iski pitkän tauon jälkeen pieni sci-fi-nälkä, joten aloitin matkan kotigalaksissamme.

Linnunrata-sarja on sci-fi-parodia, jossa Arthur Dent-niminen mies pääsee eriskummallisen joukkion kanssa matkaamaan maailmankaikkeudessa tutustuen mitä erilaisimpiin paikkoihin. Oppaanaan joukkiolla on Linnunradan käsikirja liftareille, josta löytyy kaikki tietämisen arvoinen universumista.

Tarina on erittäin hulvaton ja irvailee hyvin osuvasti sci-fissä tyypillisesti käytetyille juonenkäänteille sekä kerrontatyypeille. Sarjan ensimmäinen ja toinen osa ovat suosikkejani, ne tuli luettua nopeasti ja yksinkertaisesti rakastan niitä. Tosin kolmannen ja neljännen osan aikana mielenkiintoni lopahti jonkun verran ja pidin pitkiäkin taukoja lukemisesta. Kiinnostusta vähensi tunne siitä, että monet asiat ja tapahtumat olisivat väkisin mukaan ympättyjä. Mielenkiintoni palasi kuitenkin neljännen osan loppuvaiheessa ja viidennessä osassa palattiin sen verran tarinan alkujuurille, että teoksen jaksoi lukea loppuun pidemmittä tauoitta.

Teos sisältää laajan ja mielenkiintoisen hahmokaartin. Suosikikseni nousi ensiesiintymisestään lähtien Marvin - tämä masennuksesta kärsivä androidi vetoaa minuun vahvasti sarkastisine kommentteineen ja kommelluksineen. Loppuihin hahmoihin en kiintynyt erityisemmin, mutta he onnistuivat herättämään minussa erilaisia tunteita aina ärtymyksestä iloon.
"Olen karkeasti arvioiden noin kolmekymmentä miljardia kertaa sinua älykkäämpi. Otetaanpa esimerkki. Ajattele mitä tahansa numeroa, ihan mitä tahansa."
"Ee..., viisi", sanoi patja. 
"Väärin", sanoi Marvin. "Huomaatko?"
Linnunrata on nerokasta parodiaa, jossa piikittelyn kohteeksi pääsee moni muukin asia kuin sci-fin kliseet - siellä naureskellaan muun muassa byrokratialle sekä populaarikulttuurille. Kirjan nauraa läpi, vaikka ajoittain ilme vakavoituukin. Tarina etenee mitä kummallisempiin suuntiin ja sarjan lopun jälkeen tuntui siltä kuin olisi juossut juuri päin tiiliseinää. Linnunrata ei ole täydellinen, mutta tämä ei merkitse sitä, etteikö se olisi lukemisen arvoinen - kyllä se kannatti! 

Arvosana: ✮✮✮✮

torstai 4. elokuuta 2016

Lukupassi täytetty!

Nappasin viime vuonna Maailma kylässä-festareilta lukupassin, jossa tarkoitus on kirjata ylös lukemiensa kirjojen paino. Kirjoitin asiasta jo tuolloin, tässä linkki, ja lupasin ilmoittaa lukemieni teosten yhteispainon lukupassin tultua täyteen.

©Hande

Älkää välittäkö liikaa palkkien kategorioista - jouduin loppua kohden laittamaan kaikki mahdolliset luetut vapaana olevaan kohtaan. Äänikirjoja en lukenut laisinkaan enkä myöskään lukenut mitään ääneen. Muutoin tuli luettua teoksia kaikista mainituista kategorioista.

Aloitin passin täyttämisen 20.5.2015 ja passi vaati täyttymiseensä 96 kirjaa. Aikaa passin täyteen saaamiseen minulla meni vuosi, kaksi kuukautta ja 11 päivää. Kirjojen yhteispainoksi kertyi noin 41 kilogrammaa.

©Hande

Minulle on kertynyt rästiin neljä kirja-arvostelua, sillä minulle iski kamala kirjoitusjumi - Naistenviikon koitos taisi imeä minusta mehut aika lahjakkaasti. Yritän saada tekstit kirjoitettua mahdollisimman pian, niin pääsette lukemaan mielipiteeni heinäkuun viimeisistä luetuista teoksista.