perjantai 27. tammikuuta 2017

Hyllynlämmittäjä-haaste

©Hande

Huomasin tuossa päivänä eräänä Twitterissä, kuinka ihmiset alkoivat julkaista kuvia 12 kirjasta, jotka aikovat lukea tämän vuoden aikana. Otin asiasta tarkemmin selvää, ja kyseessä on Sivumennen-podcastin alulle panema haaste: ideana on valita kirjahyllystään kaksitoista, lukematta jäänyttä kirjaa, joihin tarttuu 12 kuukauden aikana.

Olen todellinen kirjahamsteri, joka rohmuaa hyllyihinsä teoksia nopeammin kuin ehdin ja jaksan niitä lukea. Joka vuosi olen pyrkinyt lukemaan teoksia, jotka ovat odottaneet jopa vuosikausia aikaansa hyllyssä, joten innostuin ottamaan osaa myös tähän haasteeseen.

Oma listani koostuu seuraavista opuksista:
  • Johanna Holmström: Itämaa
  • Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva
  • Susan Fletcher: Noidan rippi
  • Sari Näre & Jenni Kirves (toim.): Ruma sota - talvi- ja jatkosodan vaiettu historia
  • May-Bee Jacobson: Talvisodan päiväkirja
  • Anna-Lisa & Carl Mesterton, Kirsti Manninen ja Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Ruotsin vallan iltarusko
  • Anna-Lisa & Carl Mesterton, Kirsti Manninen ja Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Keisarin auringon alla
  • Anna-Lisa & Carl Mesterton, Kirsti Manninen ja Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Heräämisen aika
  • Anna-Lisa & Carl Mesterton, Kirsti Manninen ja Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Oolannin sodasta sortovuosiin
  • Anna-Lisa & Carl Mesterton, Kirsti Manninen ja Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Päin nousevan Suomen rantaa
  • Anna-Lisa & Carl Mesterton, Kirsti Manninen ja Jussi-Pekka Aukia: Hovimäki - Ei muuta kunniaa
  • Mark Logue & Peter Conradi: Kuninkaan puhe - tarina miehestä, joka pelasti kuningashuoneen

Olen jo ennen tästä haasteesta kuulemista ehtinyt aloittaa Hovimäki-sarjan lukemisen juuri siksi, että olen omistanut sen monen vuoden ajan, mutten ollut vielä lukenut. Lähtölaukaus on siis ainakin lupaava - enköhän saa vuoden sisään kaikki listassa olevat teokset luettua!

Blogistanian äänestys vuoden 2016 parhaista kirjoista

Jälleen on se aika vuodesta, kun kirjabloggaajat äänestävät vuoden parhaimpia lukuelämyksiä. Olen tiennyt Blogistanian äänestyksen olemassaolosta myös ennen oman bloggaamiseni aloittamista, mutta olen huono lukemaan uutuuksia, joten aiemmin äänestys on jäänyt. Lisäksi taisin myös ensimmäisenä bloggaajavuotenani pelätäkin hiukan kirjabloggaajien yhteisöä - en kokenut itseäni vielä kunnolliseksi osaksi sitä, joten kynnys mukaan lähtemiseen oli korkea. Nyt olen lukenut kuitenkin kaksi kirjaa, jotka sopivat mukaan ja olen päässyt kirjabloggaajayhteisöön sisään - osallistun siis äänestykseen.

Olen lukenut tosiaan vain kaksi vuonna 2016 julkaistua, kriteerit täyttävää kirjaa, joista pidin niin paljon, että tahtoisin äänestää niitä. Äänestän yhdessä kategoriassa, Blogistanian Finlandiassa.

Blogistanian Finlandia

3 pistettä: Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista
2 pistettä: Karoliina Korhonen: Suomalaisten painajaisia - vähäsanaista vertaistukea



Voittajat julkistetaan huomenna 28.1.2017 kello 10 seuraavissa blogeissa:

Blogistanian Finlandia: Lukutoukan kulttuuriblogi

Blogistanian Globalia: Yöpöydän kirjat-blogi

Blogistanian Tieto: Kirjakaapin kummitus-blogi

Blogistanian Kuopus: Notko, se lukeva peikko-blogi

torstai 26. tammikuuta 2017

Paul Dini: Dark Knight - A True Batman Story

©Hande
Paul Dini: Dark Knight - A True Batman Story
Vertigo 2016

Olen sanonut tämän monta kertaa aikaisemminkin, mutta olen suuri Batman the Animated Seriesin ihailija - sarja kun teki minusta aikoinaan vannoutuneen Batman-fanin. Yksi sarjan käsikirjoittajista, Paul Dini, kirjoittaa myös erinomaisia sarjakuvia. Sen tähden kiinnostuin, kun kuulin tästä teoksesta. Emmittyäni muutaman kuukauden päätin ostaa sen itselleni joululahjaksi.


Sarjakuva kertoo tositarinan Paul Dinin elämästä 1990-luvulla, jolloin hän käsikirjoitti animaatiosarjoja Warner Bros.-yhtiölle, myös Batman the Animated Seriesiä. Yhtenä iltana kaksi miestä käy hänen kimppuunsa, ryöstävät ja pahoinpitelevät. Tapahtuma jättää Diniin syvät fyysiset ja henkiset arvet. Hän ei jää kuitenkaan yksin, sillä onhan hänellä tukenaan perhe ja ystäviä - ja Batman.

Olen lukenut aiemminkin toipumista käsitteleviä tarinoita, mutta tämä on minulle ensimmäinen kerta, kun törmään sellaiseen sarjakuvaformaatissa. Toteutustapa on mielenkiintoinen tositarinalle, ja toimii erinomaisesti, sillä mielikuvitus on siinä avainasemassa. Työstäessään onnettomuuttaan ja muita ongelmiaan Dinin mielessä pyöri alinomaa monia Batmanin maailman hahmoja itsensä Yön ritarin lisäksi, muun muassa Poison Ivy, Two-Face ja Jokeri. On hienoa nimenomaan nähdä heidät julistamassa mielipiteitään Dinille - kokemus saattaisi jäädä vaisuksi romaanissa.


Teos on erittäin tunteikas ja samastuttava: ymmärsin Dinin tuntoja hyvin ja myötäelin vahvasti hänen vaiheitaan tarinan aikana. Lisäksi Dinin mielessä tapahtuma-aikaan pyörineet hahmot toivat lisätunnelmaa valmiiksi kiinnostavaan tarinaan. Välillä minunkin mielessäni on fiktiivisiä hahmoja kommentaattoreina, niin hyvässä kuin pahassakin. Oli kiehtovaa huomata, että jollakulla toisella on myös fiktiivisiä hahmoja riippakivinä sekä pelastusrenkaina elämän myrskyissä.


Sarjakuvan kuvituksesta vastaa Eduardo Risso, joka on minulle entuudestaan tuttu The World of Flashpoint featuring Batman-teoksesta. Miehen tyyli on helposti tunnistettavissa: se on omalla tavallaan pehmeää ja rosoista samanaikaisesti sekä dynaamista. A True Batman Storyssa Risso leikittelee paljon erilaisilla piirrostyyleillä, mikä toimii erinomaisena tehokeinona tarinan vaihteleviin tunnelmiin. Kuvituksen avulla Dinin mielessä kuiskiville Gothamin sankareille ja rikollisille tulee uusi, vertauskuvallinen merkitys, joka saattaisi jäädä piiloon romaanissa - tämän vuoksi Risson työ on erittäin vaikuttavaa, ja se täydentää jo valmiiksi hienoa kertomusta.


Dark Knight - A True Batman Story on voimaannuttava sarjakuva, joka todistaa, että fiktiiviset hahmot ja mielikuvitus voivat auttaa ihmistä vaikeissa tilanteissa. Samalla se muistuttaa, että jokaisen on voitettava itse omat demoninsa.

Arvosana: ✮✮✮✮✮

P. S. Kirja kattaa Helmet-lukuhaasteen kohdan 36: elämäkerta tai muistelmateos.

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

James Bowen: Bobin maailma

©Hande
James Bowen: Bobin maailma
WSOY 2015

Koska sain viime vuoden lopulla päättyneet lukuhaasteet kunnialla päätökseen, jatkan saldon kerryttämistä Kirjavat kissat-haasteeseen, joka päättyy helmikuun alussa. Pidin kovasti James Bowenin teoksesta Katukatti Bob, joten lainasin vanhemmiltani jatko-osan miehen ja hänen kissatoverinsa seikkailuille.

Bobin maailmassa kuvaillaan James ja Bobin vaiheita sen jälkeen, kun edellisessä osassa James pääsi irti vieroitushoidossa käytetystä metadonista ja tarina jatkuu aina Katukatti Bob-kirjan ilmestymiseen asti. Hauskana lisänä ensimmäiseen osaa verratuna tässä teoksessa on mukana kuvitusta, josta on vastannut Dan Williams.

Kuten edeltäjänsäkin, romaani on helppolukuinen, eikä sitä lukiessa kauan nokka tuhissut. Minua kuitenkin häiritsi jonkin verran, miten Bowen toistaa edellisen osan sanomisiaan turhankin paljon - kodittoman ja huumeriippuvaise elämän vaikeus olisi tullut selväksi vähemmälläkin rautalangasta vääntämisellä, ainakin empatiakykyiselle ihmiselle.

Toistosta huolimatta kirja oli hauska ja tunteita herättävä: välillä sain nauraa kippurassa erityisesti Bobin edesottamuksille ja välillä sai jännittääkin hieman tai hiljentyä ajattelemaan syntyjä syviä. Jamesin ja Bobin elämä on ollut hyvin vaiherikasta, ja olen kiintynyt heihin sen verran, että haluan heidän pärjäävän - ja onneksi tämä kaksikko porskuttaa ajoittaisista vaikeuksistakin huolimatta. Bobin maailma ei aivan yllä edeltäjänsä tasolle, mutta on silti minut hyvälle mielelle saava kirja.

Arvosana: ✮✮✮✮

P. S. Kirjan lukemalla sain "ruksittua" Helmet-lukuhaasteesta kohdan 22: kuvitettu kirja.

tiistai 24. tammikuuta 2017

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

©Hande
Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista
Gummerus 2016

Sairastuin näin vuoden alun kunniaksi ja tervehdyttyäni minulla oli rankka työvuoroputki, joten blogi on viettänyt hiljaiseloa, vaikka olen kirjoja lukenutkin. Nyt kuitenkin tartuin härkää sarvista ja kävin rästikirjoituskasani kimppuun.

Suomi täyttää tänä vuonna 100 vuotta, joten pakkohan minun oli aloittaa vuosi kotimaisella kirjalla. Olin suunnitellut Viikilän teoksen lukemista jo kuukausia kanssabloggaajien kehujen innoittamana. Minulla oli kuitenkin viime vuonna sen verran paljon haastelukemista, että hankin kirjan hyllyyni vasta, kun se oli voittanut Finlandia-palkinnon - en jaksanut odottaa kirjaston pitkääkin pidemmän varausjonon hännillä.
Koko Suomi on yksi ainoa kallionjärkäle. Yhtä ainoaa kalliota joka kohdasta. Olet sitten pohjoisessa tai etelässä, niin olet samassa paikassa, samalla kalliola. Kallion voi räjäyttää kappaleiksi, mutta pimeä pysyy kiven sisällä. Otat pienen hiekanhyvän, ja se on sisältä synkkä ja laaja. Samaa sydänlihaa.
Akvarelleja Engelin kaupungista on Helsingin suunniteltavakseen 1800-luvulla saaneen Johan Carl Ludvig Engelin (1778-1840) fiktiivinen yöpäiväkirja. Arkkitehti pohtii työtään, elämää syrjäisessä Helsingin raakileessa, perhettään ja koti-ikäväväänsä.
Minä olen luoja, luon keisarin maailmaa, hänen untansa, ja tärkeää on, ettei hän herää siitä.
Kirjan kerronta on maalailevaa ja runollista: Engelin merkinnät alkoivat tuntua pieniltä, mutta tunteikkailta maalauksilta - akvarelleilta. Vaikka yksittäiset päiväkirjamerkinnät olivat välillä hyvinkin lyhyitä ja näennäisen kevyitä, niiden sanat jäivät kaikumaan mieleeni painavina ja ajatuksia herättävinä - ne kätkivät sisälleen kiehtovia pohdintoja ja ahdistavan ulkopuolisuuden tunteen.
Onni oli sillä hetkellä ainoastaan sietämättömän kärsimyksen poissaoloa.
Teos on kiinnostava myös historialliselta kantilta: se tarjoaa ihania kurkistuksia Engelin ja Helsingin uudelleenrakentamisen lisäksi muihinkin ajan henkilöihin ja tapahtumiin, esimerkkeinä säveltäjä Fredrik Pacius ja Turun palo vuonna 1827. Näiden viittausten ja Viikilän luomien Engelin pohdintojen yhdistelmä saivat minut uskomaan teoksen olevan aito päiväkirja, vaikka se todellisuudessa onkin fiktiivinen.

Engel purkaa teoksessa vuolaasti tuntojaan, mutta jokin pitää minut kuitenkin hiukan etäällä miehestä tekstin takana. Olen lukenut aiemmin Engeliä käsitteleviä artikkeleita, joissa kerrotaan hänen olleen ujo ja sisäänpäin kääntynyt henkilö. Se selittääkin hyvin tätä päiväkirjamerkintöjenkin rivien välissä aistittavissa olevaa varautuneisuutta. Vaikka romaanin arkkitehti ei ole täysin avoin, teksti lumosi minut kauneudellaan ja syvällisyydellään.
Maailma näyttäytyy usein järkevänä aikuisena mutta on useimmiten oikutteleva lapsi, vielä useammin lipevä sukulainen, johon ei ole enää luottamista.
Akvarelleja Engelin kaupungista on tunnelmallinen teos, jonka avulla voi aavistella, millaista on ollut elää 1800-luvun autonomisessa Suomessa ulkomaalaisena. Fiktiivisyydestään huolimatta sillä on historiallinen viitekehys, ja kirja tarjosikin minulle kosketuksen kotikaupunkini historiaan. Kyllä Viikilän esikoisromaani on Finlandia-palkintonsa ansainnut!
On elämän haaskausta olla koko ikänsä itsensä armoilla.
Arvosana: ✮✮✮✮✮

P. S. Kirjan lukemalla sain täytettyä Helmet 2017-lukuhaasteen kohdan 27: kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja. Teos sopii myös Suomi(ko) 100-lukuhaasteeseen.

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Hermann Hesse: Arosusi

©Hande
Hermann Hesse: Arosusi
WSOY 1988

Läpi historian-haasteen sekä koko vuoden 2016 loppurutistukseksi päätyi Hermann Hessen klassikkoteos, jonka valitsin luettavakseni vuosia sitten saamieni suosituksien ansiosta. Kirjassa pohditaan ihmisluonnetta fiktiivisen päähenkilön, Harry Hallerin, kautta - enempää en viitsi juonesta paljastaa, etten pilaisi muiden lukukokemusta.

Olin varautunut siihen, että romaani saattaisi olla turhan korkealentoinen makuuni. Yllätyinkin kovasti, kun tajusin pysyväni tarinan kärryillä erinomaisesti alusta loppuun. Kirjan maailma voi tuntua ajoittain oudolta, mutta silti koin sen jollakin tapaa omakseni. Samastui melko paljon Harry Halleriin, sillä ymmärsin monia hänen kokemistaan tuntemuksista.
"Useimmat ihmiset eivät halua uida ennen kuin se taidon osaavat." Eikö olekin sukkelaa? Tietenkään he eivät tahdo uida! Heidäthän on luotu elämään maalla eikä vedessä. Ja tietenkään he eivät tahdo ajatella; heidäthän on luotu elämään eikä ajattelemaan! Niin, ja se ken ajattelee ja kelle ajatteleminen on tärkeintä kaikesta, voi tosin päästä siinä myös pitkällekin, mutta hän on joka tapauksessa vaihtanut maankamaran veteen ja ennen pitkää hän hukkuu.
Hesse viittaa teoksessaan moniin henkilöihin ja erilaisiin teoksiin: itselleni tuttuja olivat muun muassa Nietzsche, Don Quijote, Händel ja Mozart. Kirjassa on varmasti myös alluusioita, joita en tajunnut, mutta se ei vaikuttanut lukukokemukseen negatiivisesti. Lisäksi rakastuin moniin kirjan sitaatteihin, jotka pukivat sanoiksi ihmisluonteen oikkuja sekä elämää ylipäätään. Nostan hattua teoksen suomentaneell Eeva-Liisa Mannerille, sillä hänen ansiostaan Hessen sanat tekivät minuun suuren vaikutuksen, vaikka luin romaania saksan sijaan suomeksi. Teksti oli muutenkin mielestäni sujuvaa ja toimivaa.

Teos sisältää paljon pohdintaa, mikä sopii minulle täydellisesti - olen varsinainen pohdiskelijaluonne, joka miettii kaikkea mahdollista. Tarinassa on mukana lukuisia teorioita ja maailmankatsomuksia, joista olin montaa mieltä, mutta romaanin yhtenäisen perusidean elämästä allekirjoitan täysin.
Teidän pitää oppia kuuntelemaan elämän pirullista radiomusiikkia, rakastamaan sen takana piilevää henkeä ja nauramaan kaikelle muulle.
Kirjan kieli on ikään kuin tajunnanvirtaa, vaikka sisältääkin selkeän punaisen langan. Kuitenkaan en voinut olla varma, mikä kaikki tarinassa on totta ja mikä harhaa - tosin, mieleeni juolahti samalla kysymys: onko sillä edes väliä? Arosusi on ajatuksia herättävä kirja, joka tuntui minusta oudon tutulta ja kotoisalta - aivan kuin Hesse olisi tutkinut ajatuksiani ja kirjannut niitä paperille. Romaani teki minuun suuren vaikutuksen ja palaan varmasti Hessen tuotannon pariin tulevaisuudessa.

Arvosana: ✮✮✮✮✮  

tiistai 3. tammikuuta 2017

Yle ja kirjabloggaajat esittävät: 101 kirjaa


Suomen 100:nnen vuoden kunniaksi Yle ja kirjablogit tekevät yhteistyötä Kirjojen Suomi-projektissa 101 kirjaa. Nadja Nowak ja Seppo Puttonen ovat valinneet jokaiselta Suomen itsenäisyyden vuodelta yhden kirjan, ja nämä kirjat on arvottu mukana olevien kirjabloggaajien kesken. Bloggaajat lukevat kirjan ja kirjoittavat siitä blogissaan, kukin omalla tavallaan. Jokaisesta kirjasta julkaistaan myös radio- ja televisio-ohjelmaa Ylen välityksellä.

Kirjalistaan mahtuu monia mielenkiintoisia teoksia ja pidän siitä, miten erilaisia lajityyppejä listalta löytyy. Kirjat onkin valittu sillä perusteella, että kirjat kertoisivat jotain oleellista ilmestymisvuotensa Suomesta. Olen lukenut listalta löytyvistä teoksista vain kourallisen, mutta olen ajatellut lukea niistä osan tämän vuoden puolella omaksi ilokseni, tämän projektin innoittamana.

Mukana tässä yhteisprojektissa on 81 kirjabloggaajaa, minut mukaan lukien. Olen tästä projektista hyvin innoissani - minusta on hienoa juhlistaa 100-vuotiasta Suomea kirjaisalla tavalla. Kirjabloggaajat lukevat yhden tai kaksi kirjaa - itse pelasin varman päälle ja ilmoittauduin lukemaan yhden kirjan. Arpa osoitti minulle vuoden 1987 ja sen myötä Eeva Kilven Animalia-runokokoelman. Blogini lukijat tietävät, etten lue kovin paljon runoutta, mutta minusta kohdalleni osunut kirja on kiehtova tutkimusmatka mukavuusalueeni ulkopuolelle.

Kirjoista kirjoitetaan ensi viikosta alkaen kahden tekstin viikkovauhtia ja kaikki alkaa vuodesta 2016 ja siitä edetään ajassa taaksepäin aina vuoteen 1917. Koko projektin loppuhuipennuksena itsenäisyyspäivänä esitellään vuoden 2017 kirja, joka valitaan vuoden aikana.

Kaikista parasta projektissa on se, että kaikki voivat osallistua. Myös sinulla on mahdollisuus lukea nämä teokset halutessasi, sillä Kansalliskirjaston kautta voit lukea teokset verkossa ilmaiseksi. Listalla on myös harvinaisuuksia, joita ei välttämättä löydä enää mistään, joten tämä on hieno tilaisuus tutustua itsenäisen Suomen moninaisiin tarinoihin.

Nyt vain kaikki rohkeasti Kirjojen Suomi-sivuille ja Yle Areenaan tutkimaan! Toivotan vielä kaikille oikein mahtavaa kirjavuotta ja lukuiloa!

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Kirjakuva päivässä-haaste: kuvat 26-31

Kuvat päiviltä 26-28.
©Hande

26. Kirjallisuutta sängyssä
Vietin myös Tapaninpäivän maaseudulla. Selailin lomapaikkamme kirjahyllyjä läpi ja sattumalta sieltä löytyi yksi lapsuuden suosikkikirjoistani: Peppi Pitkätossun tarina à la Astrid Lindgren. Minulla on oma versioni teoksesta kotona, ja muistan kuinka sitä tuli luettua usein myös sängyssä - oivallinen valinta päivän kuvaan, siis!

27. Henkistä kasvua
Täytin vihdoinkin Joululaulun kokoisen aukon yleissivistyksestäni - pidin teoksesta kovasti, ja se on täydellinen valinta tämän päivän kirjaksi. Oli hienoa lukea tarina, jossa neljän haamun ilmestyminen Ebenezer Scroogelle saavat itsekkään ja joulua vihaavan miehen heltymään.

28. Kirja jossa on kartta
Minulle tuli aivan ensimmäisenä mieleen J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta-trilogia tämän päivän aiheen lukiessani. Muistan, miten pienenä kirjan liitteenä tuleva kartta teki minuun suuren vaikutuksen - olen pitänyt aina kirjojen mukana tulevista mahdollisista irto-osista.

Kuvat päiviltä 29-31.
©Hande

29. Luettu yhdessä päivässä
Olen melkoisen nopea lukemaan. Viime vuonna päätin kuitenkin haastaa itseni lukiessani Harry Potter-septologiaa uusiksi: aiemmin ennätykseni Harry Potter ja Feeniksin killan lukemisessa on ollut kaksi päivää, mutta aioin lukea teoksen päivässä viime vuoden Helmet-lukuhaasteen innoittamana. Onnistuin tavoitteessani.

30. Huikea lopputaistelu
Oli vaikeaa keksiä tähän kohtaan kirjaa - en ole lukenut pitkään aikaan teosta, jossa olisi varsinaista lopputaistelua. Pohdiskelun jälkeen mieleeni kuitenkin pulpahti Nälkäpeli-trilogian päätösosa. Lopputaistelu ei ole aivan perinteisimmästä päästä, minkä vuoksi se teki minuun vaikutuksen.

31. Juhlatunnelmaa
Tämä kohta taisikin olla koko kuvahaasteen vaikein! Sain tutkiskella huolella kirjaluetteloni läpi, ennen kuin silmäni osuivat tähän Porvoon valtiopäivistä ja niihin liittyneistä juhlallisuuksista kertovaan kirjaan. Olen ostanut sen joskus vuosia sitten, enkä ole vieläkään lukenut sitä, vaikka aihe kiinnostaakin - voisinkin korjata asian Suomen juhlavuonna!

Kiitos Emilie, että järjestit tämän hauskan haasteen - oli hienoa olla siinä mukana!