tiistai 30. toukokuuta 2017

Paperilta ruutuun-lukuhaasteen koonti

©Hande

Otin osaa Karvakasan alta löytyi kirja-blogin Paperilta ruutuun-lukuhaasteeseen, jossa pyrkimyksenä oli lukea kirjoja, joiden pohjalta on tehty tv-sarja - tai sitten lukea kirjoja, jotka perustuvat tv-sarjaan. Seuraan säännöllisen epäsäännöllisesti tv-sarjoja kirjojen lukemisen lisäksi, joten lähdin mieluusti haasteeseen mukaan. Päätin poiketa tavastani kirjoittaa pelkästään kirjoista, joten katsoin aina myös lukemiini teoksiin liittyvän tv-sarjan ja arvioin sitä kirjoituksessani.

Luetut kirjat:
Katsotut tv-sarjat:
  • Hovimäki (Yle TV2, 1999-2003)
  • Ylpeys ja ennakkoluulo (BBC, 1995)
  • Täällä Pohjantähden alla (Artista Filmi, 2009-2010)
  • Kaukametsän pakolaiset (Telemagination & La Fabrique, 1992-1995)
  • Sherlock Holmesin seikkailut (Granada, 1984-1994)

En kirjoittanut uutta arviota Täällä Pohjantähden alla-trilogiasta, sillä olen siitä jo blogannut, eikä mielipiteeni teoksesta ole muuttunut ensimmäisestä lukukerrasta. Ajattelin tässä vielä kuitenkin arvioida vuonna 2009-2010 tehtyjen elokuvien tv-sarjaversiota lyhyesti. Sarja on 8-jaksoinen ja sisältää sellaisia kohtauksia, joita elokuvissa ei nähdä. Tästä huolimatta ajoittain tuntuu siltä, kuin tarinaa pikakelattaisiin, vaikkakin sarja on uskollinen alkuperäisteokselle. Historialliset puitteet on huomioitu hyvin, tosin lähestulkoon kaikki näyttelijät ovat aivan liian vanhoja rooleihinsa ainakin sarjan alkuvaiheissa. Pidin silti kovasti suurimman osan suorituksista. Rooleissa nähdään muun muassa Risto Tuorila, Ritva Jalonen, Ilkka Koivula, Vera Kiiskinen, Heikki Nousiainen, Sampo Sarkola ja Reino Nordin. Tähtiä sarja saa minulta kolme ja puoli.

Haastetta varten luin kaiken kaikkiaan 10 kirjaa ja katsoin viittä televisiosarjaa - joko kokonaan tai osittain. Olen tulokseen tyytyväinen, kuin myös siihen, että tulin lukeneeksi eri tyylilajien teoksia. Kaikki teokset olivat minulle tosin entuudestaan tuttuja, vaikkakin Hovimäki-kirjat vain tv-sarjan kautta. Edellisistä lukemiskerroista oli kuitenkin kulunut vähintään kaksi vuotta, joten oli mukavaa palata teosten pariin. Lisäksi katsomani filmatisoinnit tarinoista olivat minulle tuttuja, ja herättivät mielessäni monia, rakkaita muistoja, sillä joidenkin edellisestä katselukerrasta on tullut kuluneeksi monta vuotta.

Haasteeseen oli mukavaa osallistua - sainpahan samalla tekosyyn kirjoittaa kirjablogiini muustakin kuin lukemisesta ja kirjoista! :D
Kiitos kovasti vetäjille tempauksen järjestämisestä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti