keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Tulossa: Ystävänpäivän lukumaraton

©Hande

Kaksi vuotta sitten järjestettiin kirjabloggaajien ensimmäinen ystävänpäivän lukumaraton, tai ainakin sinne asti maratonin historiaa on mahdollista jäjittää. Ensimmäisellä kerralla maratonia emännöi Emmi Lukutoukan ruokalista (nykyisin Villasukkamurmelin kirjablogi) -blogista. Viime vuonna vetäjänä oli Niina T. Yöpöydän kirjat-blogista. Kun Niina tiedusteli, olisiko kukaan halukas vetämään maratonin tänä vuonna, ajattelin tarttua tarttua härkää sarvista, ja ottaa tehtävän vastaan. Tämä on ensimmäinen kerta, kun emännöin minkäänlaista haastetta. Koska ystävänpäivä on tänä vuonna tiistaina, maraton on mahdollista pitää myös viikonloppuna. Maraton järjestetään siis 11.2-14.2.2017.

Säännöt lienevät tutut ainakin maraton-konkareille, mutta kertaushan on opintojen äiti - ja ensikertailaisiakin olisi mukavaa saada mukaan.

  • Ilmoita osallistumisestasi tämän postauksen kommenttikenttään.
  • Lukumaratonin pituus on 24 tuntia. Maratonin voi aloittaa mihin kellonaikaan vain, myös ensimmäistä päivää edeltävänä päivänä, kunhan osa suorituksesta osuu jollekin varsinaisista maratonpäivistä. Voit esimerkiksi aloittaa jo 10.2.2017 klo 12:00, jolloin maraton loppuu osaltasi 11.2.2017 klo 12:00. HUOMIO: maraton ei kestä yhden henkilön osalta neljää päivää, vaan saat valita parhaiten itsellesi sopivan 24 tunnin jakson maratonin ajankohdalta.
  • Jaloittelu-, ruoka- ja lepotaukoja saa pitää tarpeen mukaan, mutta niihin käytetty aika lasketaan mukaan kokonaissuoritusaikaan.
  • Voit halutessasi kirjoittaa blogissasi päivittyvää postausta maratonkuulumisistasi, mutta riittää, jos kirjoitat maratonistasi koontipostauksen. Kirjaa ylös lukemasi sivumäärä ja teoslistasi ja ilmoita ne julkisesti blogissasi. Jos sinulla ei ole omaa blogia, voit ilmoittaa lukemasi sivumäärän ja halutessasi myös kirjat tämän postauksen kommenttikenttään. Haasteen emäntä tekee koosteen, johon kirjataan kaikki osallistuneet blogit ja yhteinen luettu sivumäärä.
  • Lukea saa mitä tahansa, missä ja miten vain! Luetpa siis esimerkiksi sarjakuvaa bussissa lukulaitteella tai kivikovaa klassikkoa kotisohvalla, ovat kaikki tyylit vapaita.
  • Lukumaratonin edistymistä voi raportoida myös somessa. Maratonin hashtagina on käytössä perinteinen #lukumaraton

Täytyy laittaa mietintämyssy päähän, ja alkaa pohtia omaa lukulistaani maratonia varten. Lukuiloa kaikille!

Ystävänpäivän lukumaratonissa ovat mukana seuraavat blogit:


50 shades of books
Bibliofiilin päiväunia
Carry on reading
Cats, books & me
Eniten minua kiinnostaa tie
Evarian kirjahylly
Hurja Hassu Lukija
Karvakasan alta löytyi kirja
Kirjablogi Dekkaritalo
Kirjapallon kirjablogi
Kirjavarkaan tunnustuksia
Kirja vieköön!
Kirjan jos toisenkin
Liiolii lukee
Limalepakon kirjablogi
Lukulahnan luola
Lukutoukan kulttuuriblogi
Sivujen välissä
Taikakirjaimet
Tuntematon lukija
Ullan luetut kirjat
Unelmien aika
Villasukkamurmelin kirjablogi
Vinopino kirjoja
Yöpöydän kirjat

56 kommenttia:

  1. Hep, mukana ollaan! Oma luku-urakkani ajoittuu viikonlopulle. :)

    VastaaPoista
  2. Mukana ollaan
    http://bibliofiilinpaivaunia.wordpress.com

    VastaaPoista
  3. Minäkin lähden mukaan! ♥ Vielä en tiedä mille päivälle ajoitan maratonin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekään en tiedä vielä tarkkaan maratonajankohtaani - menee kuitenkin arkipäivien puolelle, sillä tämä kolmivuoroduunari on töissä viikonlopun. :D
      Tervetuloa mukaan! ♥

      Poista
  4. Osallistun, ja vieläpä varsinaisena ystävänpäivänä koska olen työtön tyhjäntoimittaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukeminen ei ole missään nimessä tyhjäntoimittamista! :) Tervetuloa! :)

      Poista
  5. Olen mukana Taikakirjaimissa viikonloppuna :)

    VastaaPoista
  6. Olen mukana, Tommi ei taida oikein ehtiä. :) /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi - mutta mukavaa, että edes toinen teistä pääsee mukaan. :) Tervetuloa!

      Poista
  7. Mukana minäkin, eli Villasukkamurmelin kirjablogi :)

    VastaaPoista
  8. Jee! Osallistun viikonloppuna oletettavasti novelleihin keskittyen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta. :) Tervetuloa!

      Poista
  9. Tulenpas nyt tänne heti ilmoittautumaan, etten unohda :D Maratoonaaminen menee viikonlopulle mutta tarkemmin en vielä osaa sanoa. Kiva kun järjestät <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa pelata varman päälle. :D Mielelläni takaan, että maraton-perinnettä jatketaan, vaikka hiukan jännittääkin tämä vastuun ottaminen. :P
      Tervetuloa mukaan! :)

      Poista
  10. Mukana ollaan! Todennäköisimmin maratoonaan viikonloppuna. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä postaus maratoonauksestani: http://evariankirjahylly.blogspot.fi/2017/02/paivittyva-postaus-ystavanpaivan.html

      Poista
    2. Kiitos, kun olit mukana! Hieno sivusaldo! :)

      Poista
  11. Unelmien aika on mukana! Luen viikonlopun aikana.

    VastaaPoista
  12. Katosin kirjamaailmaan on mukana! Ainakin jos tarpeeksi vapaa 24 tunnin aukko löytyy elämästä :P

    VastaaPoista
  13. Vastaukset
    1. Onneksi lukumaratoneihin ei ole osallistujarajoituksia, joten olet myös tervetullut mukaan joukkoon. :D

      Poista
  14. Heippa, hui lähdenpä tuoreena bloggaajana rohkeasti mukaan :).
    Dekkaritalo.wordpress.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensikertalaiset ja tuoreet bloggaajat ovat myös enemmän kuin tervetulleita mukaan. :) Mukavaa, että olet mukana!

      Poista
  15. Mukana. Ajankohta avoin - ehkä lukurauhan päivänä 12.2. https://kirjaviekoon.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tässä on vielä aikaa päättää - tervetuloa mukaan! :)

      Poista
  16. Mä voisin yrittää viikonloppuna ehtiä! :) Voi olla, että jää puolimaratoniksi, mutta kuitenkin. http://hyllytonttu.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei paineita - maratoonaat sen verran kuin ehdit ja jaksat! :) Tervetuloa mukaan!^^

      Poista
  17. Minä taidan lähteä mukaan tähän kanssa! Aika monen muun tavoin myös minä maratoonaan viikonloppuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan! :) Hyvin moni todellakin aikoo maratoonata viikonloppuna - itse olen "kapinallinen" ja maratoonaan arkena, kun se kerta on minulle paras ajankohta. :D

      Poista
  18. Lähden mukaan.Teen tekstin blogiini huomenissa.

    VastaaPoista
  19. Ihan vielä ei ole niin kiire koulun kanssa, että taidan sittenkin lähteä mukaan! Onpahan pieni porkkana tehdä huomenna kaikki mahdollinen pois alta niin lauantaina voi sitten maratoonata hyvillä mielin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa erinomaiselta suunnitelmalta! ;) Tervetuloa mukaan! :)

      Poista
  20. Heippa, uusi lukija ja tuore kirjabloggaaja ilmoittautuu mukaan. Luulisin oman maratonini sijoittuvan sunnuntaille. Eikös se ole myös Lukurauhan päivä?
    http://liioliilukee.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa blogiini kuin myös maratoniin! :) Kyllä, sunnuntai on Lukurauhan päivä - erinomainen valinta maratonpäiväksi, siis!^^

      Poista
  21. Vastaukset
    1. Ei hätää, vielä ehtii oikein hyvin mukaan - tervetuloa! :)

      Poista
  22. Hui, saattaa olla ettei kovin paljon ehdi lukea, mutta oon aina halunnut osallistua lukumaratoniin - ja kerrankin ehdin mukaan! :D Joten mukana ollaan siis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maraton-termin käytöstä huolimatta lukumaraton ei ole onneksi kilpailu - lue vain juuri sen verran kuin ehdit/jaksat, eihän se olisi hauskaakaan väkisin pakertamalla! :) Tervetuloa mukaan!^^

      Poista
  23. Melkein meni salakavalasti ohi tämä maraton, mutta onneksi huomasin ajoissa! Historiallisia lasten- ja nuortenkirjoja olisi ollut lukulistalla joka tapauksessa, joten kiva että luku-urakkaa voi "hyödyntää" vielä vähän lisää! :D Kaavailisin ajankohdaksi lauantai-iltaa ja sunnuntaipäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno homma - hyvin ehtii vielä mukaan! :) Tervetuloa!^^

      Poista
  24. Onnistuisikohan kommentointi nyt kolmannella yrityksellä? Lukulahnan luola -blogi haluaa myös ilmoittautua mukaan. Tänään lauantaina olisi tarkoitus aloittaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuli kommentti perille - hyvä, että jaksoit yrittää! Oikein hyvin vielä ehtii mukaan - onhan tämä vasta ensimmäinen virallinen maratonpäivä. Tervetuloa mukaan ja tsemppiä! :)

      Poista
  25. Täällä yksi myöhäinen maratoonaaja hei! :D Kävi innostaa ajatus maratoonista, joten mukana ollaan! Aloittelen varmaan huomenna 13.2 päivällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystävänpäivänähän on vasta ylihuomenna eli ei mitään hätää. :D Itsekin maratoonaan vasta tiistaina, joten hyvin mahtuu mukaan. Tervetuloa! :)

      Poista
  26. Heips! En ollut huomannut ennakkoilmoittautua, mutta mukana ollaan ja ihan näin ystävänpäivänä 😉

    VastaaPoista